POM y AOM

Pyysin jo ennen Espanjaa lähtöä viikon 9 vapaaks harjottelusta, jotta voisin vähä enemmän suunnistaa. Ohjelmassa oliki elämäni eka reissu Portugalin puolelle ja viiden kisan Portugal O-Meeting eli POM. Täl kertaa ei sen pitemmäks aikaa jääty Portugalii, vaa siirryttii POMin jälkee Espanjan etelärannikolle Barbaten huudeille, jossa oli tiedossa lisää kisoja eli kolmepäiväinen Andalucia O-Meeting (AOM).

Portugalin reissusta jäi vähä kaksjakoset fiilikset. Portugali maana vaikutti tosi kiinnostavalta, mut suunnistussuoritukset oli yleisest ottaen melko surkeita, mikä sai mielen maaha, ku haluis osata ja onnistua. Ois ehkä kyl ollu jo etukätee nähtävissä, et huippusuorituksii ei oo saumaa, ku reissuu tuli lähettyä suoraa melkosen stressaavan viikon päätteeks sen kummemmin valmistautumatta. Ei ehkä myöskää voi olettaa, jos ei oo samantyyppisis maastois koskaa suunnistanu, et osais heti poimii kartalt ne olennaiset kohteet. 

Ohjelmassa oli lauantaina keskimatka, jonka juoksin kisavauhtisena. Suju ihan ok vikoille väleille asti, kunnes hätäine rastilta lähtö, enkä huomannu et välille mahtuu niin tummanvihreetä, kivimuuria ku jokeaki. Seurauksena 15 minuutin epätoivonen taistelu pyrkimyksenä löytää reitti läpi piikkipuskien ja -köynnösten, alas korkeelta kivimuurilta ja yli liian leveestä mutaojasta. Sisu ei kuitenkaa antanu jättää kesken...

Illalla oli yösprintti Alter do Chãon pikkukaupungissa, jonka juoksin reippaasti, mut reeninä vaan. Oli iha hauskaa pitkästä aikaa päästä sprinttailemaa, vaikkei mikää kovin hankala sprintti ollukaa.

Sunnuntaina oli pitkän matkan kisa, jonka juoksin treeninä. Suunnistus suju jo paljo paremmin verrattuna eilisee, ja kivimuuri-piikkilanka-aitojen ylityksetki suju jo vähä jouhevammin, vaikka kyl yhtee aidanylityksee sain taas tuhlattua yli minuutin. 

Maanantaina oli toinen keskimatkan kisa, joka oli samalla myös WRE-kisa, ja joka oli etukätee ajateltuna se tärkein noista viidestä. Aamulla heräsin fiiliksellä, et ei kiinnosta yhtää lähtee kisaamaa, mikä ei ikinä tiedä hyvää. Kisapaikalla maha venkoili, onnistuin lähes myöhästyy lähöstä (minsan viivalla viel sidoin kengännauhoja) ja ahisti todella paljon maastoo lähteminen. Eihä siint sit mitää tullukaa, hätäilyä ja sohimista mihi sattuu. Tietääpähä jatkossa et täytyy edellisenä päivänä ja kisapäivän aamuna tehä asioit vähä paremmin, nyt tuli käytettyy aika kaikkee muuhu paitsi kisaa valmistautumisee.

Tiistaina oli viel pitkän matkan kisa takaa-ajona, joka tosin miulle tarkotti yhteislähtöä muitten yli tunnin kärkeä perässä olevien kanssa. Jostain syystä tääki pitkä matka onnistu paljo paremmin, oisko se johtunu siitä et ku ties juoksevansa vaa reeninä, ni ei ollu minkäänlaisii paineita. 

Positiivisia juttuja ku miettii, ni oon ihan fiiliksissä siitä, et pystyin juoksee kaikki kisat, ja jalat ei ollu moksiskaa (tietty kroppa rasittuu, mut esim. akilles oli tosi hyvä), tuli tehtyy paljon suunnistusreeniä ja ens kerralla oon varmast jo paljo taitavampi tollasissa avoimissa laidun-kivipaasimaastoissa. Oli jännä huomata, miten portugalin kieli on niin erilainen verrattuna espanjan kielee, ja kuulosti miust enemmän venäjältä ku espanjalta. Silmänkantamattomii jatkuvat laidunmaat täynnä lampaita jakso ihmetyttää joka päivä, samoin ku pienet autiot kylät, joissa elävät ihmiset ei kuulemma autoja tartte, ku kasvattavat omavaraisesti kaiken tarvitsemansa. Oli älyttömän ihanaa päästä kunnon lämpösee ja hyvää suihkuu! Alkuun olin vähä shokissa ja identiteettikriisissä suomalaisten ja virolaisten keskustelukulttuurista ruokapöydässä espanjalaiseen tyyliin tottuneena, mut onneks sitä sit melko nopeesti pysty soluttautumaa joukkoo. (Kiitos Koovee majotuksesta :)) Teki myös todella hyvää nähä tuttuja ja kavereita, ja elää hetki urheilijan elämää.

Innoissaan kohti ensimmäistä suunnistusta Portugalissa

Oli isojen kisojen tuntua ku osallistujia yli 2200!

Näkymiä Castelo de Belveristä

Belverin kylä, jossa majoituttiin

Espartinasiin oli tullu kevät sillä aikaa ku oltii poissa! Tiistaista keskiviikkoo otettii pikapysähdys kotiin ja pestii pyykkivuori

Keskiviikkona ajeltii Los Caños de Mecaan, mm. suomalaisten maajoukkuesuunnistajien joinakin talvina suosimaan leiripaikkaan etelärannikolle n. kahen tunnin päähä Sevillasta. Pari päivää reeniä tutuissa mäntymetsiköissä, ja viikonloppuna kisat. Lauantaina oli pitkän matkan kisa, joka muuttuki melkoseks selviytymistaisteluks, ku sääolot oli myrskyisät. En oo tainnu ikinä olla ulkona tollasella kelillä: vettä ku saavista kaatamalla ja tuulta 14m/s. Ykköselle tarjottii pitkää, yli kahen kilsan väliä, ja en sit oikeen päässy poluista selvyytee, vaa aika pitkä matka tuli juostua ilman et tiesin missä oon menossa. Jossain vaiheessa ku vihdoin taas pääsin takas kartalle, aattelin et oon tyytyväine jos vaan hengissä selviin maalii asti. Maasto on yhtä isoa koillisee nousevaa rinnettä, ja kaikki polut on tosi pehmeetä hiekkaa (eli tosi raskasta juosta). Välil joutu juoksee (tai kävelee) selkä iha kyyryssä, ku puitten latvusto on niin matalalla. Tuntu joissai paikois et ois tarvinnu lampun, ku oli niin synkkää puitten katveessa. Vikat välit juostii dyyneillä, ja kyl joutu tosissaa puskee et pääs oikeesee suuntaa, ja tuntu et tuulessa lentävä hiekka lävistää posket. 

Tänää oli kaupunkikeskimatka yli 3000 vuotta vanhassa Medina-Sidonian kaupungissa (pidetään yhtenä Euroopan vanhimmista kaupungeista). Rata sisäls paljon nousua, kapeita liukkaita katuja, niittyä ja miulle vähä liian hankaliks muodostuneita rastivälejä linnan ympäristössä. Hieno kisa, mut kroppa alko olla jo lepopäivän tarpeessa.

Keskiviikkona aurinko helli! Vihdoin kerittii ja pystyttii myös pistää MM-hiihtojen kisakatsomo pystyyn

Päästiin todistaa monta upeeta auringonlaskua, ja vieläki jaksaa ihastuttaa toi hassusti keikkuva kuu :)

AOM pitkä matka lauantailta (en tiiä miks kuva ei halua asettuu vaakasuoraks)

Castello de Medina-Sidonian alueen hankalat rastivälit

Teki tosi hyvää päästä irrottautuu arjesta ja töistä, ja mielelläni kyl jatkaisin treenilomaa pitempäänki. Huomen kuitenki työt kutsuu taas.

Päiväkirjamerkintöjä

Kuluneella viikolla säät suosi monena päivänä ja paljon ehti tapahtua. Monta kertaa huomasin olevani ilonen siitä et saan olla Espanjassa!

Maanantai

Lepopäivä, koululla peruspäivä. Kahdelle oppilaalle matikkaa ja opettajana oli ihanaa huomata, et olin onnistunu kehittää sopivantasosia tehtäviä, joita oppilaat innostuneena laski. Illalla tehtii kunnon salaatti mustekalarenkailla ja paistetulla sipulilla ystävänpäivän kunniaks (pien varaslähtö tosin ku ystävänpäivä oli vast tiistaina, mut tiistait on liian kiireisiä).

Tiistai

Koulussa ei mitään ihmeellistä; kahdelle toiselle lapselle samat matikantehtävät ku eilen toisille, ja pien epätoivo meinas iskeä, ku toinen lapsista oliki taitotasoltaa paljo heikommalla tasolla, mitä olin kuvitellu. Illalla juoksulenkki oliivipuitten keskellä, ja joitakin lyhyitä nk-vetoja. Oisin halunnu tehä myös juoksutekniikat, mut pohkeilla kestää tottua juoksemiseen, eli ei vielä.

Keskiviikko

Erilainen koulupäivä! Lähettiin ykkösten ja kakkosten kanssa bussilla Doñanan luonnonpuistoon. Doñadoñana on seikkailu/eläinpuisto, jossa on erilaisia eläimiä, kiipeilyjuttuja, uhanalaisen iberian ilveksen suojelusta ja männyistä kertovaa infoa jne. Ajettiin mestoille, bussin ulkopuolelta vilkutti 6 vihreisiin haalareihin pukeutunutta tyyppiä, jotka otti lapset huostaansa, ja järjesti niille ohjelmaa koko päiväksi. Meijät opettajat ohjattiin jonkinlaiseen kahvitustilaan, jossa oli valmiina tuoretta leipää, juusto-, kinkku- ja makkaratarjotinta, kahvia, teetä, kaakaota jne. Myöhemmin tuotii viel lisää leipää ja mm. olutta, mistä brittiopettajat oli äärimmäisen innoissaan. Toisaalta päivä oli helpompi ku normaalisti, ku ei tarttennu opettaa tai vahtii ketään, mut tosi väsyny olin kyl päivän jälkee ku oli koko päivän yrittäny seurata enkunkielistä keskustelua vahvalla murteella käytynä. 

Työmatkat tein poikkeuksellisesti maastopyörällä, ku en ois muuten saannu kyytiä. 50 minsaa ees taas, aamulla loivaa alamakeä koko matka, iltapäivällä ylämäkeä... Mut aamulla oli ihan siistiä polkee auringon noustessa, ja iltapäivällä tarjottii +20 ja aurinkoa. :)

Torstai

Suoraan koulusta suunnistamaan samaiseen Doñanan luonnonpuistoon, toiselle puolelle tosin. Suunnistuksellisesta näkökulmasta maasto ei oo kovin kummallinen (=vaikee), mut alue on tosi eksoottinen kaikkien mielenkiintosten eläinten takia! Tuhatpäine flamingolauma piti ihan älytöntä meteliä, vähän väliä puun latvasta lehahti haikara lentoo, puskasta saatto putkahtaa sonni etee ja kaneja vilisti jaloissa. Loppuverkatessa autolle pääs taas todistaa upeeta auringonlaskuu. Ekaa kertaa täällä ollessa tuntu et suunnistus suju. :)

Perjantai
Reilu 2h pyörälenkki Jonin kanssa. Meinas oikeesti olla melko kuuma!

Lauantai
Aamusta auto kohti Matalascañasia eli kaakkoisrannikolle Sevillan lähimmille biitseille. Tarkotuksena oli tehä kaks suunnistusreeniä, ja niitten välissä lojuu biitsillä. Aamupäiväl oli tosi lämmintä ja aurinkoista, mut sit ku ajettii rannalle, alko tuulla, eikä siel sit ilman takkii tarennukkaa istuskella. Tonne lähtemine myös viivästy, ni ei siin sit ollu väliaikaa vietettävänäkää ku vajaa pari tuntia. Yritin tehä VK-vauhtisena aamupäivän reenin, mut ku reidet oli aivan tyhjät ja poluil oli nilkkaa asti upottavaa hiekkaa, ni eihä siin mihinkää päässy ja kävellenki oisin liikkunu nopeemmin. Onneks iltapäivän kevyt suunnistus suju jo paremmin, ni jäi vähä parempi maku suuhun. Ja kai sitä aika pitkää kuitenki menee tollasten sairastelujenki jälkee et alkaa juoksu kulkee taas.

Heti Espanjaa saapumisillast lähtien isäntäperhe on halunnu lähtä meijänkää tapaksille, ja tänä iltana vihdoin löyty sopiva hetki! Mentii Sevillaa, jotta samalla päästäis vähä näkee kaupunkii, ku ei olla siel oikeen keritty käyä. Oli tosi huikeeta ja jännittävääki antaa toisten päättää kaikki, ja ite vaan kulkee mukana ja nauttii ja kokee!

Sevillan katedraali, maailman suurin katedraali, sekä Giralda, 104 m korkea kellotorni

En oo juurikaa kaupunkinähtävyyksien perää, mut Sevilla sykähdytti upeella iltavalaistuksellaan!

Saatii oikeen asiantunteva, historia- ja suunnistussävytteinen opaskierros, minkä jälkee oli vuorossa tapakset. Eka käytii toisessa paikassa, ku pöytävaraus toisee ei ollu viel vapautunu. On tapaspaikkoja, jois syyää seisoviltaa sisällä tai ulkoterassilla, eikä tarvi mitää varausta, mut nää halus mennä tosi hyvää ja suosittuu paikkaa, ja oli sit varmempaa ottaa pöytävaraus. Ja toi paikka oliki nii täynnä et jouduttii joku pari tuntii ootella.

Tapakset on siis pieniä ruoka-annoksia, joita tilataa useita illan aikana, ja jaetaa koko porukan kesken. Idea on se, et pääsee maistaa paljo erilaisia juttuja. Ekas paikassa tilattii patatas bravas (paistetut perunat, tulista tomaattikastiketta ja majoneesia, yks tyypillisimmistä andalucíassa) sekä bruschetta (leipä, oliiviöljyä, rukolaa ja herkkusieniä) ja tietty punaviiniä siihe kylkee. Tokassa paikassa pöytää kiikutettii alkuun herkullisia oliiveja (huom, en oo ikinä aiemmin saannu syötyy kokonaista oliivia!) ja tuoretta leipää. Ekana syötii paistosta, mis oli perunaa, kinkkua ja kermaa, sit oli sulatettua juustoa, paprikaa ja chorizo-tyylistä makkaraa, kolmanneks verimakkaraa, omenaa ja kuivattuja leipäpaloja, neljänneks erilaisia paistettuja vihanneksia: perunaa, porkkanaa, sipulia, tomaattia ja vihreitä papuja ja vikalt lautaselt löyty possua, jonka kans oli järkyttävän hyvää kastiketta. Jälkkäriks vielä oreo-pohjasta leivosta, ja illan kruunas limoncello, sitruunainen shotti, joka tarjoiltii koeputkesta. Tuli myös kokeiltua tinto veranoa: kesäviiniä tai "nuorten viiniä", joka on siis limsalla/mehulla lantrattua punaviiniä, ja jota juodaan esim. karnevaalien aikaan, jottei alkoholipitoisuus ois niin iso. Kaikki ruoka oli ihan älyttömän hyvää ja oli jotenki tosi siistii kattoo, miten espanjalaiset niin asiantuntevast keskusteli tarjoilijan kans viinisuosituksista jne. Myöhäänhä tuolla meni, harvoin tulee 12 aikaa yöllä viel istuttuu ruokapöydässä, mut oli ihan huikee kokemus! Kannattaa ehottomasti Espanjaa tullessa käydä tapaksilla, ja perehtyä vähä etukätee, mihi paikkaa kannattaa mennä, ja mitä kannattaa tilata, koska huonojaki paikkoja löytyy.

Kuvia ei malttanu juuri ottaa, mut etualalla kasvikset, taaempana verimakkaraa ja omenaa ja oikeella possua

Sunnuntai
Ajettii 1,5h pohjoseen Aracenan kaupunkii, josta lähettii vuorille vaeltaa. Pieniä ongelmia mittakaavan kanssa, ja vaellus veny loppujen lopuks yli viitee tuntii ja lähes 30 kilometrii, ja alko jo pelottaa et pimeys ehtii tulla ennen ku ehitää takas autolle. Välil oli jo peukutki pystyssä tienvarressa autokyydin toivossa. :D Autolle päästessä tuntu todellaki siltä et on tullu käveltyä. Mut tosi mukavaa vaihtelevaa reittiä ja kivoja pikkukyliä.

Näkymä Aracenan kirkolta

Aracena

Linares de la Sierra - sympaattinen pikkukylä, jossa oli tosi kapeita nurmi- ja mukulakivikatuja, ja tuntu et ois menny ajassa tosi paljo taaksepäin

Näköalatasanne matkalla Alájarista Fuenteheridosiin

Treenimaastot Sevillan lähiseuduilla

Miun treenit täällä koostuu pääasiassa juoksusta, suunnistuksesta ja pyöräilystä. Aattelin vähä kertoa millaset olosuhteet tääl on treenata.

Espartinas sijaitsee oliivipuuvyöhykkeellä, ja heti kylän ulkopuolelta alkaaki laajat oliivipuuviljelmät. Maurien mukana Andalucíaan kulkeutui aikoinaan myös sitrushedelmiä, ja appelsiinipuita on myös paljon (appelsiiniviljelmät on kuitenki aina kaktus- ja piikkilanka-aidoilla suojattuja). Alue on suurimmaks osaks tosi tasaista, mut pitkää loivaa rinnettäkin löytyy. Ite en juurikaa asfaltilla juokse, vaan pyrin aina löytää pehmeempää alustaa, ja siihen tää alue sopiiki tosi hyvin. Eritasosia hiekkateitä löytyy monia kymmeniä kilometrejä. Kaupunkien välillä oliivipuuviljelmien välillä mutkittelee lukuisia hiekkateitä, kärrypolkuja ja pikkupolkuja, ja ainakin tän isäntäperheen mukaan myös viljelmillä sais juosta, mutta ainakaa vielä en oo teiltä poistunu. Pienellä varauksella joutuu juoksemaa, ku puitten seasta tai mutkan takaa voi eteen yhtäkkiä ilmaantua vapaana juokseva koira, maastopyöräilijä tai esim. lauma lehmiä. Hevosia ja aasejakin tääl on melko paljon - aitauksessa tai vapaina. Oliivipuitten sekaa on myös melko helppo eksyä, mikä on tullu huomattua pariin otteeseen, ku on tullu lähettyä lenkille ilman sen suurempaa suunnitelmaa reitistä.. Ongelmallisia nää tiestöt on sadekeleillä tai sateen jälkee, ku hiekka liejuuntuu samalla tavalla ku savi. Tänä talvena tääl on ollu melko paljon sateisia ja kylmiä kelejä, mut yleisesti ottaen poutasäätä on suurin osa ajasta.

Tammikuun puolella oli kova harvennusurakka käynnissä joka puolella, ku oksia karsittiin sadon keräämisen jälkee

Omaa silmää nää kukkia täynnä olevat nurmipohjat on kauneimpia

Sevillan länsipuolella sijaitsee Aljarafen ylänköalue, mikä tarkottaa sitä, et täällä sijaitsevat kaupungit ja kylät on reilusti korkeemmalla merenpinnasta kuin esim. lounaisrannikolla sijaitseva Huelva. Ihan tarkkaan en oo ymmärtäny tätä Aljarafe-kuviota, enkä tiiä kunnolla, mihi se rajoittuu, mut esim. Sevilla on täältä katsottuna tosi alhaalla laaksossa ja samoin San Lúcar la Mayorin itäpuolella tie laskee kolmen kilometrin matkalla 120 metriä. Korkeuseroa siis löytyy, minkä huomasin tässä yhtenä päivänä pyörälenkillä, ku oli aika rankka nousu kivuttavana. Kun laskee tuon mäen San Lúcarin taakse, saapuu Guadiamarin jokinotkoon, luonnonsuojelualueelle, josta löytyy ulkoilureitistöä yli 70km. En oo tähä alueesee viel kerinny kunnolla tutustua, muuten ku kerran eksyilemällä siel pyörän kanssa. Guadiamar-joki on paikotellen tosi leveä, ja maisema tähän aikaa vuodesta näyttää vähän Suomen myöhäissyksyltä. Reitit kulkee hevosten laidunmaiden läpi, ja ympäristöstä voikin bongailla hevosia sekä mm. jäniksiä, ja paljon erilaisia puita ja kukkia, joista tosin varsin monet kukoistaa vasta myöhemmin kesällä. Tosi mukavaa pyöräilymaastoa (ja -pohjaa), ja melko pitkiä mäkivetoja pystyy myös tekemään.

Guadiamar ja luontopolku

Kartalta ei täällä aina ihan pysty päättelemää, minkä tasonen tie on kyseessä

Eikä myöskää sitä, voiks tietä ylipäänsä käyttää, vai onks vastassa lukittu portti

Näkymiä La Cárcavan näköalatasanteelta

Espartinasin itäpuolella Olivaresista Coria del Ríoon virtaa Arroyo del Río Pudio, jonka reunustoja seuraa hyväkuntoiset hiekkatiet/ulkoilureitit etelään ja pohjoiseen yli 18km suuntaansa. Joen ympäristöä suojellaan ja siellä voi törmätä harvinaisempiinkin elukoihin ja kasveihin. Oon tehny joitaki maastopyörälenkkejä siellä, ku pohja on sen verran hyvä polkea (karkeaa soraa) ja pysyy sadekelilläkin ajettavana. Joni on myös todennu tän "kanaalireitistön" hyväks paikaks juosta vetoja. 

Río Pudion infotaulu

Jättiläiskaisloja, jotka aina jaksaa ihmetyttää

Pyöräillä voi hiekkateitten lisäks kylästä toiseen asfalttiteitä pitkin. Ite koitin alkuun hiekkateitä, mut ei oikeen taidot ja uskallus riittäny, ku pohja oli niin möykkystä ja kuoppasta. Kylästä toiseen on ihan mukava polkee, ku aika monin paikoin löytyy pyöräteitä, ja etäisyydet on lyhyitä, ni pääsee nopeesti aina ihmisten ilmoille. Kylät/kaupungit on rakennettu lähes aina jonkin kokosen kukkulan päälle, ni lenkkiin tulee myös luontaista korkeusvaihtelua. Kaupunkien kapeilla kujilla ajaminen on tosin vähä vaatinu totuttelua, ku pelottaa et jostain hyökkää auto päälle.

Pyörätiet erottuu hyvin ku ne on maalattu joko räikeellä punasella tai vihreellä

Pyörätietä parhaimmillaan. Joka paikasta ei löydy näin hyväkuntosta baanaa

Metsäsuunnistusmaastoihi joutuu ajaa jonki verran, about 45min suuntaansa, eikä maastot oo kovin ihmeellisiä (ainakaa ne mis ollaa täs vaihees keretty käyä). Kuitenkaa esim. Punta Umbríaa ei aja ku reilun tunnin ja Barbatee pari tuntia, mist löytyy sit jo enemmän karttoja ja vaihtelevuutta maastojen osalta. Sprinttikarttoja Sevillasta kyl löytyy, mut ei olla keretty viel niillä käyä. Suunnistusmaastoista kertoilen joskus myöhemmin ehkä enemmän.

Totutteluviikko

Tällä viikolla oon pikkuhiljaa päässy taas tekee ja kokee asioita pitkäst aikaa. :) Oon koittanu totuttaa kroppaa treenaamisee ja ekat opetustunnitki pääsin vihdoin pitämää. Joihinki asioihi on jo alkanu tottua, vaik varsinaisia rutiineja ei vielä oo päässy kehittymää. Kiirettä on pitäny, ja stressitasot on tosi korkeella, minkä huomaa muun muassa siitä, et vaik on iltasin äärimmäisen väsyny, ei uni meinaa tulla. En enää koko ajan mieti et ku pääsis takas Suomee, mut väsymys ja stressi on aiheuttanu sen, et pienetki vastoinkäymiset ja hankalat tilanteet avaa padot, ja siin vaihees tekis vaan mieli hautautuu peiton alle ja jäähä ikuisiks ajoiks sinne. 

Suurin stressinaiheuttaja on jo pitkää ollu kyytien järjestäminen koululle ja sieltä pois. Alkuun pääsin yhen toisen opettajan kyyillä, joka asuu myös tääl Espartinasissa. Nykyää pystyn hyödyntää tän opettajan kyytiä vaan aamusin, ja iltapäiviks on pitäny selvittää muita vaihtoehtoja. Oon rampannu sihteerin ja rehtorin luona kyselemässä, mikä ei oo ihan helppoo, ku ne on niin kiireisiä koko ajan, ja miun päivää ei kovin montaa taukohetkeä mahu. Tän viikon alussa selvis, et voisin päästä koulubussin kyydissä, mut monien selvitysten jälkee selviski, et siel ei ookaa vapaita paikkoja. Onneks löyty yks toinen opettaja, joka asuu täällä, ja jonka kyyis pystyn iltapäivisin tulla. Täl opettajal on vaan ihan eri aikataulut ku muilla, ni miun pitää nyt muuttaa oma lukujärjestys niin et se on sama sen kanssa. Paikallisbussilla ois helppo kulkea, jos niitä tonne koululle menis, mut koulu ku sijaitsee keskellä ei mitään, ei sinne julkisilla pääse. Perheen maastopyörä ois yks vaihtoehto, mut 15km aamusin ja iltapäivisin möykkysiä laidunteitä tai ison autotien laitaa ei houkuttele, jos meinaa jotain muutaki reeniä jaksaa tehä. Toivottavast ens viikolla asiat vihdoin järjestyis, ja tietäis sit ainaki aamulla koululle lähtiessä, miten pääsee kotii. 

Sanotaa, et kaikkeen tottuu aikanaa, mut en tiiä pystynkö tottuu toho keittiöö millonkaa. Edellee se aiheuttaa inhonväristyksiä aina ku sen näkee. Vaikka pientä edistystä on tapahtunu, ja harvoin se enää näyttää siltä, ku pommi ois siel räjähtäny, ei esim. lavuaari vedä vieläkää. Astioita täytyy pestä vessassa tai sit pitää kiikuttaa vettä keittiön lavuaarista vessan lavuaarii tai pönttöö. Kylmää sisälämpötilaa (+16-17) on sen sijaa alkanu tottua. Luovuin heti ekan päivän jälkee koululla ajatuksesta, et suomalaisen pitäis sietää hyvin kylmää, ja siint asti oon istunu reippaasti laskettelutakki päällä ja välillä jopa pipo päässä, jos on ollu kylmä aamu. Onneks mennää kesää kohti, ja aamulämpötilatki alkaa olla useemmin lähempänä kymmentä astetta ku nollaa.

Viime keskiviikko oli kiva päivä. Pidin ekat ihan omat tunnit eli kaksoistunnin liikuntaa, jossa tosin aikaa varsinaiselle liikkumiselle jää vaan 45 min, ku vaatteiden vaihdot vie niin paljon aikaa. Alettiin banaanihippaa, harjoteltiin heittämistä ja lyömistä tennismailoilla ja lopuks pelailtii polttopalloa. Lapset oli uusista leikeistä innoissaan, vaik sääntöjen omaksumisee vaaditaa ehkä viel muutama harjotuskerta. Lisäks oon opettanu täl viikolla alaspäin eriytettyä pienryhmää matikassa ja kirjallisuudessa, mikä on äärimmäisen haastavaa. En oo viel oikeen päässy selville lasten taitotasosta, ja oma kielitaito on vähä puutteellinen matikan oikeitten termien suhtee. Joutuu tosissaa pohtimaa asioita, mikä toisaalta kuluttaa, mut toisaalta myös avartaa. Koulun puolelta viikon kohokohta oli torstaiaamu, ku erään oppilaan isä toi luokkaan elävän haukan, ja piti siitä esitelmän. Olo muuttu pikkasen epävarmaks, ku haukan silmiä suojannu kypärä/hattu napattii pois, ja silmät tuijotti metrin päästä suoraa kohti. Tais lintu olla pikkase peloissaa, ku ruikautti jossain kohtaa melkosella voimalla löysät luokan lattialle.

Maanantaina kävin ekan juoksulenkin kuukautee ja oli kyllä kivaa! Eniten oon kuitenki kuluttanu täl viikol pyörän satulaa, ku pohkeet vaatii aikaa juoksemisee totuttautumisee. Olosuhteet pyöräilemisee on tääl tosi hyvät, ja pyöräilijöitä on tosi paljon. Ite tosin oon melko taitamaton maastopyörän kanssa, ja oonki siirtyny lähes täysin asfalttiteille, ku hiekkatiet on kovin röykkysiä ja sadekeleillä ihan pelkkää liejua. Pimeys tulee n. 19.15 ja monta kertaa oonki vikat kilsat joutunu polkee pimeessä, mikä on vähä riskialtista (ehkä jonku lampun vois viritellä...). Toisaalta oon lähes joka kerta päässy todistaa upeeta auringonlaskua, mikä on ehoton plussa. :)

Salteras

Olivares

Con gripe jatko-osa

Flunssa ei sit ollukaa iha niin helposti voitettu, ku jossai vaiheessa aattelin. Viikon sairastamisen jälkee luulin, et flunssa oli siinä, mut oltiiki sit vast asemasotavaiheessa. Ehin käyä yhen kevyen pyörälenkin ja seuraavana päivänä kaks kävellen tehtyä suunnistusreeniä (tehtii päiväretki Punta Umbrían ja Cartayan maastoihin täältä tunnin ajomatkan päähän), ja luulin alottavani treenaamisen maltilla. Kuitenki heräsin seuraavana aamuna taas kurkkukipusena, ja taistelu nro 2 alko. Näistä 1,5 viikosta ei oo oikeen paljo kerrottavaa, enkä niitä kyl juuri haluu muistellakaa. En tiiä oonko ikinä aiemmin sairastanu näin pahaa flunssaa. Oli monta yötä ja monta päivää ku mietin vaa et selviinkö täst ollenkaa, ku ei henki oikeen kulkenu, nieleminen ei onnistunu ja öisin heräsin yskimää keuhkot pihalle. Lääkärissä tuli käytyä viel kahesti, ku koulu vaatii lääkärintodistuksen, ja molemmil kerroil joutu espanjan taidot kyl melkosee koetuksee. Tän talon perheki alko olla jo melko huolestuneita ja kiikutti taas uutta kanakeittoa (kanalientä, nuudeleita ja uppomuna), teetä ja erilaisia yskänlääkkeitä. Viime viikonloppuna oli tosi kurjaa, ku täält läks muut Cadízii kisoihin, joihi mieki olin ilmottautunu, ja mie jäin sängyn pohjalle makaamaa. 

Täl hetkel olo on ihan ok, ja toivottavasti se on entistä parempi huomenna ja ylihuomenna. Tänää olin pitkästä aikaa koululla, ja aika rankkaahan se oli tämmösen taudin jälkee. Lapset oli kaiken lisäks älyttömän levottomia, ku sattu kunnon sadepäivä. Tääl ei tunneta kurahousuja, eli jos sataa, koko koulu pakkautuu välitunnin ajaks pienee katoksee, eikä siin lapset pysty juurikaa mitää tehä. Toisin sanoen lapset ei pääse purkamaa ylimäärästä energiaa mihinkää, ja kahen jälkee iltapäivällä alkaa olla lähes mahotonta saaha ketää istumaa hiljaa paikallaan. 

Yritän parhaani mukaa suhtautua asioihin rennosti ja positiivisesti, ja keskittyä siihen, mitä kaikkee viel ehin kokee ja nähä täällä. Aika monta kertaa oon kyl vajonnu miettimää, et oisinko säilyny terveenä jos oisin jäänny Suomee, tässäks tääki kausi taas oli, saanko tota harjotteluu ollenkaa suoritettuu ja pystynkö jatkos välttää nää virheet mitä oon nyt tehny ja toimii eri tavalla, jotta flunssa ei iskis... Josko sitä nyt taas pohjalta noustais kuitenki vahvempana ku aiemmin. :) Ja toivon mukaan jatkossa ois luvassa mm. paljon suunnistusta, paljon aurinkoa, turisteilua Sevillassa ja mukavia opetuspäiviä koululla.

Perheen koiran Chulan kanssa ollaan päästy vihasuhteesta viha-rakkaussuhteeseen eli yks iso stressinaihe on alkanu vähä helpottaa. Nyt kipeenä ollessa se on harvoin miulle jaksanu haukkua ja on ollu mukavaa, ku on ollu joku jota silitellä ja rapsutella.

Ja joinain päivinä Chula on myös tarjonnu kunnon shown, kuten tässä eräänä päivänä, ku se oli päässy autotallii ja löytäny sieltä Raamatun, joka seuraavana hetkenä löyty pihalta hienotunteisesti leviteltynä.

Lisäks löytyy muutamia muita karvasia ystäviä, jotka elelee naapuruston katoilla