Operaatio siedätyshoito

Oon ollu siitepölyallergikko niin kauan ku muistan. En siis ollu pienenä, tai ainakaa ei tarvinnu lääkkeitä syyä sen takia, mut en muista millanen oma olotila sillon oli. Niin kauan ku muistan, oon käyttäny antihistamiineja, nenäsumutetta, silmätippoja tai kaikkia niitä. Pahimpia allergiaoireita miulle aiheuttaa koivu, kissa sekä erilaiset heinät (pujo, timotei, voikukka jne). Kesät on ollu melko hankalia allergiaoireitten takia: nenä tukossa, silmät kutiaa ja vuotaa, henki ja juoksu ei kule mihinkää (ja joo, kannatti alottaa nimenomaa suunnistus...). Erityisen tukalaks olo kävi joskus yläaste/lukioaikoina, ku ei enää selvinny kausiluonteisella lääkityksellä, vaa antihistamiineja täyty napsia talvenki yli. Lisäks alko tulla erilaisia ongelmia ruoka-aineiden kanssa: kevättalvisin täyty alkaa varoa tuoreita kasviksia ja hedelmiä (tomaatteja, porkkanoita, ananasta, omenaa, paprikaa) sekä pähkinöitä, jotka saatto turvottaa huulten ja nielun alueen niin, et nieleminen vaikeutu. Lisäks tomaatin pilkkominen ympäri vuoden aiheuttaa edelleen kutinaa ja ihottumaa sormiin. 

Kyllästyin jatkuvaa lääkkeitten avulla elämisee (varsinki, ku tuntu ettei ne auta), ja lisäks lääkäri alko huolestua et allergia muuttuis viel astmaks. Päädyin alottaa siedätyshoidon timoteille. Koivu on ehkä aina aiheuttanu pahimmat oireet, mut siihe aikaa koivulle ei ollu muuta ku pistoshoitoa, ja pistoskammoisena en siihe uskaltanu ryhtyä. Timoteihin oli tullu tablettihoito, jonka sai alottaa täysikäsenä. 3,5 vuotta joka ilta liotettii tabletti kielen alle, ja jo vuoden käytön jälkee kesä oli huomattavasti helpompi. Hoidon edetessä pystyin pikkuhiljaa jättää kaikki muut lääkkeet pois talven ja loppukesän ajalta. Koivua varten tosin edelleen jouduin käyttämää tippoja ja sumutteita. Hoidon jälkeisen kesän elin kokonaa ilman lääkkeitä, vitsi mikä fiilis!

Toiset saa siedätyshoidosta elinikäsen avun, eikä joudu enää turvautumaa allergialääkityksee. Toisilla hoidon teho alkaa heiketä vuosien kuluessa, ja mie taisin sit kuuluu tähä ryhmää, ku jouduin taas alottaa antihistamiinien käytön. Osa ongelmaa on ollu luontasesti ahtaat poskiontelot, jotka on aiheuttanu lukuisia, toistuvia poskiontelotulehuksia. Pahimmillaan oli yli 10 poskiontelotulehusta vuodessa. Poskiontelot (tai no, vaan toinen, koska leikkaus ei ihan menny suunnitellusti..) leikattii pari vuotta sitte, ja vaikka poskiontelotulehuksia ei oikeestaan enää oo ollu, on kesät edellee tosi hankalia. Siks päädyttiinki lääkärin kanssa alottaa viel toinen siedätyshoito ja tällä kertaa koivulle. 

Miten niin kaunis puu voiki aiheuttaa niin inhottavan olon

Kyseisen siedätyshoidon piti alkaa jo vuosi sitte, mut lääkkeitten toimittamisessa oli vaikeuksia, eikä niitä saannu ajoissa, et hoidon ois pystyny alottaa. Tänä syksynä oisin parin vuoden jonotuksen jälkee pystyny alottaa TYKSissä pistossiedätyksen, mut pitkien selvittelyjen ja pähkäilyjen jälkee en siihe sit kuitenkaa ryhtyny, ku mietin et paljon reissaavana ihmisenä ois hankalaa järjestää menot niin, et pääsis aina 1,5 kk välein ottaa pistoksen (alotussyksynä ois pitäny käydä kahen viikon välein). Ja sit ku tajusin et sairaskuluvakuutus korvaa pistoshoidon lisäks myös kielenalussuihkehoidon, aattelin et se on helpompi ratkasu. Sit vaan käyn ostaa lääkkeet ja alotan hoidon! Tai sit en.

Loppusyksystä lukuisia puheluita TYKSiin; onks lääkäri jo antanu lausunnon ja kirjotellu reseptit ym., mille päivälle saa hoidon alotuksen (ensimmäinen lääkeannos otetaa valvotusti)... Muuten ei ois ollu mitää ongelmaa, mut oli tarkotus lähtä Espanjaa loppiaisena, ja lääkkeet kannatti ostaa vast uuen vuoden puolella KELAn alotusmaksujen ja hintakattojen takia, johonki välii piti tunkea se varsinainen hoidon alottaminen Turussa, ja tuli sompailtua useiden paikkakuntien välillä joulupyhien aikana. Loppujen lopuks sain toimitettua reseptin apteekkii, tilattua lääkkeet pikalähetyksenä, postitettua erityislupahakemuksen KELAan, haettua lääkkeet ja alotettua itsenäisesti hoidon (sain erityisluvan, ku ois menny tosi hankalaks kaiken hässäkän keskellä viel Turkuu reissaaminen puoltuntisen takia). Kiitos myös äitille, joka myös toimitti lippuja ja lappuja eri paikkoihin miun jo lähettyä ulkomaille (ja joutuu varmaan jatkossakin toimittamaan...). :)

Farmaseutit teki pitkiä laskeskeluja, et kuin paljo lääkettä tarttis kolmen 3kk aikana, ja miun huolena oli enää lääkkeitten kuljettaminen Suomesta Espanjaa (lääkkeet vaatii jääkaappisäilytyksen). Otin yhteyttä kumpaanki lentoyhtiöö, joitten lentoja käytettii, mut kylmäsäilytys ei onnistunu. Päädyin sit vaan siihen, et ne saa luvan kestää ton ajan lämpösessä. Ystävällinen lentoemäntä tarjos kyl Pariisi-Sevilla-lennolle jääpussin. :) Tässä pari päivää sitte huomasin, et lääkkeet ei tuukaa riittää koko tälle ajalle, mitä Espanjassa oon, vaa ne loppuu neljä viikkoa liian aikasin. Eli jotenki pitäis saada hankittua lisää lääkkeitä tänne.

Ei oo tehty ihan helpoks tätä hoidon järjestämistä, mut toivon ja uskon et siint on moninkertasesti hyötyä sen aiheuttamaa stressii nähden. Jospa tulevina keväinä ja kesinä pystyisin liikkuu ulkona niin et henki ei saman tien salpaudu, ja silmät ei vuoda valtomenaa. Jospa pystyisin suunnistaa kevään kisoissa niin, et todella liikun eteenpäin, enkä hengästy jo pienten risujen yli hyppimisestä. Jospa jaksaisin juosta myös aurinkoisina päivinä, eikä aina tarvis katella säätiedotuksia sateisten päivien toivossa. Jospa happi kulkis elimistössä, ja palautuisin rasituksesta niin ku normaali urheilija palautuu. 

Siitepölyallergia on nykyää tosi yleistä, ja vaik se ei oo niitä vakavimpia pitkäaikaissairauksia, eikä se hirveesti rajota elämää, kyl se sitä kuitenki hankaloittaa varsinki urheilijan näkökulmasta.

Con gripe

Niihän siinä sit kävi et vähä liian kunnianhimoisesti koitin selviytyä kaikesta ja sain napattua flunssan itelleni... Törmäsin tässä joku päivä netissä artikkeliin, jossa puhuttii siitä, miten henkilöillä, jotka ei arvosta itteään tarpeeks on useissa tilanteissa vaan kaks vaihtoehtoa: joko luovuttaa heti koska "en kuitenkaa osaa ja selviydy tosta" tai sen sijaa ylisuoriutua "teen täydellisesti ton ja ton ja ton". Vaikka oon täydellisyydentavottelusta koittanu opetella pois, ja samalla opetellu myös itteni hyväksymistä, toi kyseinen artikkeli osu ja uppos kunnolla. Oma arvostuksen puute tulee esille siinä, et koen olevani parempi ihminen, mitä enemmän saan aikaseks asioita (täl kertaa siis jos sopeudun nopeesti uutee maaha ja uusii olosuhteisii, vaik tiiän olevani hidas sopeutuja, puhun heti mahollisimman paljo sekä espanjaa että englantia, opin samantien kaikkien oppilaiden nimet ja koulun kaikki käytännöt. omaksun heti uuen ruoka- ja muun kulttuurin, treenaan paljon fyysisesti ja teen paljon mielikuvatreeniä, kirjotan kiinnostavaa blogia...). Toho yhtälöö ku lisätää vielä herkkä mieli ja herkkä kroppa ja aimo annos stressiä, ni välillä sit käy näin. 

Viikon verran oon maannu sängyn pohjalla, ja tänää olo on ekaa kertaa ollu sen verran hyvä, et rohkenin pienelle kävelylle lähikauppaa ja takas. Vaikuttais siltä siis että tauti ois menossa ohi, ja toivon mukaa pääsisin taas jo pian juoksee. En muista millon ois viimeks näin rankka flunssa osunukkaa kohalle! Vaik olo on ollu äärimmäisen kurja, ja päivät piinaavan pitkiä, on monia uusia kokemuksia tullu koettua sairastamisenki aikana. Perheenäiti huolestuneena alko heti keittelee kanakeittoa, ku kuuli et oon sairastunu (lientä, kikherneitä ja vähä kanaretkaleita), ja itse puristettua appelsiinimehua on tullu juotua myös monena päivänä. Pari päivää myöhemmin toimitettii syötäväks sit jo isoäidin keitoksetki (pelkkää lientä). Toissapäivänä yhtäkkiä tuli paha yskäkohtaus, minkä seurauksena silmät lähes turpos umpee ja silmien ympäristö täytty  pienistä punasista verenpurkaumista. Säikähin et täs on nyt jotai vakavampaaki menossa, ni lähettii sit käymää lääkärissä. Satuttii hyvää aikaa paikalle, ku odotustilassa ei ollu ketään muuta, ja suoraa pääs lääkärin vastaanotolle. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin kanssa sai saman ilmaisen kohtelun ku paikalliset. Ymmärsin jopa lähes kaiken mitä lääkäri sano, ja apteekista sai hakea karmeenmakusta punasta yskänlääkettä. 

Toivon että tää oli nyt viiminen sairastuminen ainaki täällä ollessa. Sairastaminen on aina ikävää, mut jotenki erityisen inhottavaa se on sillon, ku täytyy jakaa koti jonku ei-perheenjäsenen kanssa (sairastutanko jonku muun, saaks muut nukuttua jos yskin koko yön, kehtaanko mennä keittiöö jos näytän haudasta nousseelta). Tää sairastumine opetti taas paljon ja ymmärrän itteeni paremmin, ja nyt oon myös paljo valmiimpi uusiin haasteisiin. :)

Tähän loppuun joitakin kuvia Espartinasista, eli kylästä, jossa asutaan. Espartinas sijaitsee 13 km päässä Sevillasta ja asukkaita on vajaat 15 000. Syvemmin mm. kunnan historiaan voit perehtyä täällä (espanjaksi).

Näkymiä kattotasanteelta

Huikeita sypressejä

Casa de cultural las monjas eli jonkinlainen nunnaluostari

Kunnantalon puistoa

Avenida Alcaldesa María Regla Jiménez eli kaupungin läpi menevä pääkatu

Koulun aloitus

Kaks päivää takana koululla ja hengissä ollaan, vaikka väsymystä onkin jonki verran havaittavissa! Olin varautunu siihen, et ekana päivänä tuun olee melkosen pihalla kaikesta, ku en kuitenkaa tienny suurin piirtein mitää koko koulusta, koulujärjestelmästä, henkilökunnasta tai muutenkaa mistää työpäivää liittyvästä. Tiesin myös jo kokemuksesta, et uusia kasvoja ja nimiä tulee tusinoittain vastaa ja kielen suhtee eteen tulee monia hankalia tilanteita. Kuitenki pääs yllättämää, miten täysin eka päivä imi voimat pois! Yllätyin myös siitä, miten paljon ihminen voi päivän aikana oppii uusia asioita, ja miten paljo ymmärrys eri taustoista tulevia ihmisiä kohtaan voi avartua. Koulun opettajat vaikuttaa tosi mukavilta ja muutenki koulu vaikuttaa hyvältä. Silti on kyl tosi raskasta herätä seiskalta aamulla, ku ei oo sitä pitkiin aikoihin joutunu tekemää. Ja tietty harmittaa ku ei pysty nyt treenaa niin ku on tottunu, ku ei vaan oo aikaa riittävästi, ja on myös pakko antaa kropalle aikaa sopeutuu. 

Opetan siis kansainvälisessä koulussa, jossa noudatetaan brittiläistä opetussuunnitelmaa, ja opetus tapahtuu englanniksi. Oppilaat on kakskielisiä, ja useimpien lasten vanhemmat on nähtävästi espanjalaisia. Koulussa lasten ei oo sallittua puhua muuta ku englantia, paitsi välituntien aikana. Oppilailla on myös espanjan tunti päivittäin. Koulu sijaitsee aikalailla keskellä ei mitään, ja on korkeiden verkko- ja piikkilanka-aitojen ympäröimä. Toisaalta itse koulualue ja rakennukset on tosi viihtysiä, pihalta löytyy koriskenttää ja uima-allasta, ja koulualuetta ympäröi harva mäntymetsä. Pääasiassa teen harjottelun kakkosvuosiluokan parissa eli lapset on 6-7-vuotiaita (osa on juuri täyttänyt 6 vuotta, koska Espanjassa kouluvuosi alkaa tammikuusta). Oppilaat tulee joka päivä kouluun yheksäksi ja koulupäivä kestää neljään. Aamulla on opetusta 9-10.45, minkä jälkeen syödään vartin verran aamupalaa. Kello 11 oppilaat pääsevät pihalle välitunnille, jonka jälkeen on kokoontuminen (nähtävästi joku aamunavauksen tyylinen juttu). Klo 11.30-13 on jälleen opetusta, ja yheltä oppilaat menevät syömään. Ruokailu kestää 45 minuuttia, ja opettajien ei tarvitse syödä samanaikaisesti lasten kanssa, vaan oma ruokatuntini on oppilaiden ruokailun jälkeen (45 minuuttia). Klo 14.30-16 on jälleen opetusta, joka on tosin katkaistu välitunnilla, koska oppilaat eivät enää tähän aikaan jaksa millään istua aloillaan. Monet opettajista jäävät nähtävästi vielä tämän jälkeen tunniksi suunnittelemaan tunteja. Systeemi on siis todella erilainen suomalaiseen verrattuna!

Muita isoja eroavaisuuksia suomalaiseen kouluun verrattuna ovat koulupuvut. Varsinkin nuoret oppilaat on tosi söpöjä tummansinisissä vaatteissaan: tytöillä on skottiruutuiset hameet ja pojilla harmaat suorat housut. Oppilaita on kuitenki tosi vaikea erottaa toisistaan, ku kaikilla on tummanruskea tukka ja tummanruskeat silmät. Lisäksi oppilailla ei ole reppuja, vaan vetolaukut, joita yleensä näkee lentokentillä pienten lasten vetäminä. Yllättyneenä panin myös merkille, että luokkahuoneesta löytyy kaksi vessaa, joissa on verho ovena. Oppilaat hipsivätkin pitkin päivää käymään vessassa, eikä erillistä lupaa tarvita. Suurimman shokin eilen aiheutti ruokailutilanne. Espanjalaiset ovat yleisesti ottaen melko puheliaita ja äänekkäitäkin, ja tykkäävät puhua paljon myös syödessään, koska syöminen on täällä iso ja tärkeä juttu. Meteli ruokalassa olikin siis valtava ja 45 minuutin ruokailuvalvonnan ja -avustuksen jälkeen korvat soivat ja oma ruokahetki tuli enemmän kuin tarpeeseen! 

Tänään aamupäivä kului vähän erilaisissa merkeissä, kun pääsin koulubussin kyytiin hankkimaan rikosrekisteriotetta. Espanjassa vaaditaan kuulemma sekä suomalainen että espanjalainen, joten jälkimmäinen oli hankittava. Mukaan lähti myös yksi koululla tällä viikolla aloittava englantilainen opettaja, jonka oli määrä hankkia rikosrekisteriotteen lisäksi sosiaaliturvatunnus. Ensin ajettiin Sanlúcariin, jossa mentiin jonkinlaiseen maahanmuuttovirastoon. Vuoronumero käteen, ja odottelua kesti 45 minuuttia. Koska rikosrekisteriotetta ei tuolta saanut, ajoimme sen jälkeen Sevillaan, josta sen sai hankittua. Plaza de España on lähes jokaisen Sevillan matkailuesitteen kuvissa, ja yllättävää kyllä, sinne on sijoitettu kaupungin virastoja. Ulkona oli vastassa pitkä jono ihmisiä, jotka kuulemma jonottivat saadakseen NIE-numeron, jonka ulkomailta muuttanut tarvitsee voidakseen työskennellä Espanjassa. Jonossa menee kuulemma reilut 2,5 tuntia... Onneks selvittiin n. puolen tunnin jonotuksilla tällä kertaa, ja koulubussikuskin avulla papereiden täyttely sujui jouhevasti. Koko reissuun saatiin kulumaan kolme tuntia, ja en kyllä ihan heti jaksais tota ruljanssia käydä läpi uudestaan. 

Vielä ensi viikon seurailen opetusta ja koetan oppia tuntemaan oppilaat sekä luokan käytännöt mahdollisimman hyvin, ja sen jälkeen pitäisi itse uskaltautua luokan eteen.

Huikea Plaza de España

NIE-numeroa jonottavia

Jouluvaloja appelsiinipuissa

Iglesia de Sanlúcar ja jouluvaloja

Kulttuurishokki

Ensihetket vietetty Espanjassa. Viime kerralla ulkomaille muuttaessa tuntu siltä, et uutee kulttuurii sopeutuminen ei menny ihan tavallista kaavaa, koska Ruotsi oli niin tuttu maa jo entuudestaa. Nytkää ei mennä perinteisee mallii, ku "kuherruskuukauden" tai "turistivaiheen" sijaa hyppäsin suoraa siihe varsinaisee shokkivaiheesee. Tähän mennessä on ollu vaikee nähä niit hyviä puolia täällä olemisessa ja aika monta kertaa on käynny mielessä kuin kiva ois olla Suomessa. 

Eiline matkustus- ja perille saapumispäivä oli rankka. Matka meni hyvin: lennot oli suht ajallaan, matkatavarat tuli perille, kukaa ihan älyttömän kipeen olonen ihminen ei hönkiny niskaa, vaik lapsi yhtä penkkirivii taaempana oksenski jne. Perillä Sevillassa oltii paikallista aikaa puol kasin maissa, ja saatiin autokyyti kämpille. Siin vaihees ku kuultii et El día de Reyesin (loppiainen) takia kaupat ei oo auki, eli mistään ei saa vettä tai ruokaa, meinas vähä hätä tulla. Meille yläkertaansa alivuokraava suunnistajaperhe tarjos meille sit onneks illallista ja vettäki oli jäänny puolisen litraa varastoo, ni selvittii yön yli.

Día de Reyesiin kuuluu karkkien heittely, ni kadut on nyt täynnä (liissaantuneita) karkkeja

Suihku ja yöunet aiheutti sen, et tänää on ollu jo helpompaa ja maailma näyttää kirkkaammalta. On ollu joitaki hetkiä ku on ollu ihan mukavaa ja muistunu mielee, miks tänne tuli lähettyä. Aamulla käytii ulkoiluttamas perheen koiraa, ja auringon lämpö oli ihan mieletöntä! Iltapäivällä napattii maastopyörät alle ja tehtii pyörälenkki lähikyliä kierrellen ja miun tuleva koulu tsekaten, ja oliha se nyt sata kertaa siistimpää, ku kuntosalilla spinning-pyörällä polkeminen. 

Ayuntamiento de Umbrete (Umbreten kunnantalo)

Iglesia de Umbrete (kirkko)

Eniten kaipaan suomalaista kunnon suihkua, jost tulee lämmintä vettä kovalla paineella. Saunakaa ei ois pahitteeks. Kylmää ja kosteaa sisäilmaa tottuminen vie taas aikansa, ja kyl vaan tykkään paljo enemmän suomalaisesta tavasta riisua kuraset kengät eteiseen. Keittiön lattia täällä on yhtä likanen ku lähikadut ja muutenki hygieniataso aika erilainen. Lisäks on ollu vähän hankaluuksia tottua koirataloudessa elämiseen, varsinki ku se koira ei meistä oikeen tunnu tykkäävän tai pelkää meitä (ei se kuulemma ketään muita oo ikinä tolleen haukkunu ja niin ystävällinen normaalisti..).

Päivä kerrallaan ja pienin askelin. Ois ollu mukavaa et täs ois ollu pikkasen enemmän aikaa ennen opetuksen alkamista, maanantai tulee aika nopeesti.