POM y AOM

Pyysin jo ennen Espanjaa lähtöä viikon 9 vapaaks harjottelusta, jotta voisin vähä enemmän suunnistaa. Ohjelmassa oliki elämäni eka reissu Portugalin puolelle ja viiden kisan Portugal O-Meeting eli POM. Täl kertaa ei sen pitemmäks aikaa jääty Portugalii, vaa siirryttii POMin jälkee Espanjan etelärannikolle Barbaten huudeille, jossa oli tiedossa lisää kisoja eli kolmepäiväinen Andalucia O-Meeting (AOM).

Portugalin reissusta jäi vähä kaksjakoset fiilikset. Portugali maana vaikutti tosi kiinnostavalta, mut suunnistussuoritukset oli yleisest ottaen melko surkeita, mikä sai mielen maaha, ku haluis osata ja onnistua. Ois ehkä kyl ollu jo etukätee nähtävissä, et huippusuorituksii ei oo saumaa, ku reissuu tuli lähettyä suoraa melkosen stressaavan viikon päätteeks sen kummemmin valmistautumatta. Ei ehkä myöskää voi olettaa, jos ei oo samantyyppisis maastois koskaa suunnistanu, et osais heti poimii kartalt ne olennaiset kohteet. 

Ohjelmassa oli lauantaina keskimatka, jonka juoksin kisavauhtisena. Suju ihan ok vikoille väleille asti, kunnes hätäine rastilta lähtö, enkä huomannu et välille mahtuu niin tummanvihreetä, kivimuuria ku jokeaki. Seurauksena 15 minuutin epätoivonen taistelu pyrkimyksenä löytää reitti läpi piikkipuskien ja -köynnösten, alas korkeelta kivimuurilta ja yli liian leveestä mutaojasta. Sisu ei kuitenkaa antanu jättää kesken...

Illalla oli yösprintti Alter do Chãon pikkukaupungissa, jonka juoksin reippaasti, mut reeninä vaan. Oli iha hauskaa pitkästä aikaa päästä sprinttailemaa, vaikkei mikää kovin hankala sprintti ollukaa.

Sunnuntaina oli pitkän matkan kisa, jonka juoksin treeninä. Suunnistus suju jo paljo paremmin verrattuna eilisee, ja kivimuuri-piikkilanka-aitojen ylityksetki suju jo vähä jouhevammin, vaikka kyl yhtee aidanylityksee sain taas tuhlattua yli minuutin. 

Maanantaina oli toinen keskimatkan kisa, joka oli samalla myös WRE-kisa, ja joka oli etukätee ajateltuna se tärkein noista viidestä. Aamulla heräsin fiiliksellä, et ei kiinnosta yhtää lähtee kisaamaa, mikä ei ikinä tiedä hyvää. Kisapaikalla maha venkoili, onnistuin lähes myöhästyy lähöstä (minsan viivalla viel sidoin kengännauhoja) ja ahisti todella paljon maastoo lähteminen. Eihä siint sit mitää tullukaa, hätäilyä ja sohimista mihi sattuu. Tietääpähä jatkossa et täytyy edellisenä päivänä ja kisapäivän aamuna tehä asioit vähä paremmin, nyt tuli käytettyy aika kaikkee muuhu paitsi kisaa valmistautumisee.

Tiistaina oli viel pitkän matkan kisa takaa-ajona, joka tosin miulle tarkotti yhteislähtöä muitten yli tunnin kärkeä perässä olevien kanssa. Jostain syystä tääki pitkä matka onnistu paljo paremmin, oisko se johtunu siitä et ku ties juoksevansa vaa reeninä, ni ei ollu minkäänlaisii paineita. 

Positiivisia juttuja ku miettii, ni oon ihan fiiliksissä siitä, et pystyin juoksee kaikki kisat, ja jalat ei ollu moksiskaa (tietty kroppa rasittuu, mut esim. akilles oli tosi hyvä), tuli tehtyy paljon suunnistusreeniä ja ens kerralla oon varmast jo paljo taitavampi tollasissa avoimissa laidun-kivipaasimaastoissa. Oli jännä huomata, miten portugalin kieli on niin erilainen verrattuna espanjan kielee, ja kuulosti miust enemmän venäjältä ku espanjalta. Silmänkantamattomii jatkuvat laidunmaat täynnä lampaita jakso ihmetyttää joka päivä, samoin ku pienet autiot kylät, joissa elävät ihmiset ei kuulemma autoja tartte, ku kasvattavat omavaraisesti kaiken tarvitsemansa. Oli älyttömän ihanaa päästä kunnon lämpösee ja hyvää suihkuu! Alkuun olin vähä shokissa ja identiteettikriisissä suomalaisten ja virolaisten keskustelukulttuurista ruokapöydässä espanjalaiseen tyyliin tottuneena, mut onneks sitä sit melko nopeesti pysty soluttautumaa joukkoo. (Kiitos Koovee majotuksesta :)) Teki myös todella hyvää nähä tuttuja ja kavereita, ja elää hetki urheilijan elämää.

Innoissaan kohti ensimmäistä suunnistusta Portugalissa

Oli isojen kisojen tuntua ku osallistujia yli 2200!

Näkymiä Castelo de Belveristä

Belverin kylä, jossa majoituttiin

Espartinasiin oli tullu kevät sillä aikaa ku oltii poissa! Tiistaista keskiviikkoo otettii pikapysähdys kotiin ja pestii pyykkivuori

Keskiviikkona ajeltii Los Caños de Mecaan, mm. suomalaisten maajoukkuesuunnistajien joinakin talvina suosimaan leiripaikkaan etelärannikolle n. kahen tunnin päähä Sevillasta. Pari päivää reeniä tutuissa mäntymetsiköissä, ja viikonloppuna kisat. Lauantaina oli pitkän matkan kisa, joka muuttuki melkoseks selviytymistaisteluks, ku sääolot oli myrskyisät. En oo tainnu ikinä olla ulkona tollasella kelillä: vettä ku saavista kaatamalla ja tuulta 14m/s. Ykköselle tarjottii pitkää, yli kahen kilsan väliä, ja en sit oikeen päässy poluista selvyytee, vaa aika pitkä matka tuli juostua ilman et tiesin missä oon menossa. Jossain vaiheessa ku vihdoin taas pääsin takas kartalle, aattelin et oon tyytyväine jos vaan hengissä selviin maalii asti. Maasto on yhtä isoa koillisee nousevaa rinnettä, ja kaikki polut on tosi pehmeetä hiekkaa (eli tosi raskasta juosta). Välil joutu juoksee (tai kävelee) selkä iha kyyryssä, ku puitten latvusto on niin matalalla. Tuntu joissai paikois et ois tarvinnu lampun, ku oli niin synkkää puitten katveessa. Vikat välit juostii dyyneillä, ja kyl joutu tosissaa puskee et pääs oikeesee suuntaa, ja tuntu et tuulessa lentävä hiekka lävistää posket. 

Tänää oli kaupunkikeskimatka yli 3000 vuotta vanhassa Medina-Sidonian kaupungissa (pidetään yhtenä Euroopan vanhimmista kaupungeista). Rata sisäls paljon nousua, kapeita liukkaita katuja, niittyä ja miulle vähä liian hankaliks muodostuneita rastivälejä linnan ympäristössä. Hieno kisa, mut kroppa alko olla jo lepopäivän tarpeessa.

Keskiviikkona aurinko helli! Vihdoin kerittii ja pystyttii myös pistää MM-hiihtojen kisakatsomo pystyyn

Päästiin todistaa monta upeeta auringonlaskua, ja vieläki jaksaa ihastuttaa toi hassusti keikkuva kuu :)

AOM pitkä matka lauantailta (en tiiä miks kuva ei halua asettuu vaakasuoraks)

Castello de Medina-Sidonian alueen hankalat rastivälit

Teki tosi hyvää päästä irrottautuu arjesta ja töistä, ja mielelläni kyl jatkaisin treenilomaa pitempäänki. Huomen kuitenki työt kutsuu taas.