lauantai 25. maaliskuuta 2017

Madridin leiri

Nyt on palattu "pohjoisen" leiriltä kotiin ja muutama päivä aikaa palautella ennen seuraavaa leiriä Barbatessa. Oltiin siis viikon verran Madridin luoteispuolen Sierra de Guadarraman vuoristossa Castilla y Leónin ja Madridin itsehallintoalueiden rajalla. Majapaikka (kiitos taas Kooveelle!) oli Cercedillan vuoristokylässä, jonka väkiluku wikipedian mukaan triplaantuu kesäisin madridilaisten siirtyessä sinne kesäasunnoilleen. Kylä vaikutti nytkin aktiiviselta, ja ravintoloiden ja baarien edustat olivat useina iltoina tupaten täynnä ihmisiä. Tää oli ensimmäinen kerta, ku kävin Espanjassa Andalucían ja Costa del Solin ulkopuolella ja ihastuin heti ihan täysin! 

Matkalla Peguerinosin kartalle. Horisontissa näkyi Madridin pilvenpiirtäjät, jotka ei kyllä kuvasta taida erottua

Peguerinos

Menomatka lennettiin Espanjan sisäisellä lennolla (Sevilla-Madrid lento-aika 1h), ja perille päästiin niin myöhään illalla, ettei maisemia enää nähnyt. Seuraavana aamuna olikin melkoinen yllätys, kun huomasi, millaiset maisemat ympärillä avautuivat. Lumihuippuvuoria! Ekasta suunnistusreenistä ei oikein ollut tulla mitään, kun oli niin paljon ihmeteltävää. Ensimmäinen fiilis oli, että en ollut enää Espanjassa, vaan olin yön aikana jotenkin siirtynyt Suomeen - niin suomalaiselta maisema miulle tuntu! Metässä kävellessä ei kuulunu mitään muuta, kuin tuulen humina korkeissa männyissä ja katkeavien risujen rasahtelu jalkojen alla. Kartalla näkyi käyrää, maastossa näkyi hyväpohjaista mäntyrinnettä, kivimuodostelmia, pikkupuroja siellä täällä, ja aina silloin tällöin joku pieni lintu, joka saattoi lirauttaa pienen sävelmän. Ei oliivipuita, ei piikkipuskaa, ei lehmiä! Ja se tuoksu! Olin jo melkeen unohtanu miltä kunnon havumettä tuoksuu! Yhtenä päivänä aloteltiin treeniä, ku alko sataa tihuttaa, ja hetken verran vaan fiilistelin sitä tuoksua, mikä tulee just sen jälkee, ku on alkanu sataa. Iha mieletön! Oon aina rakastanu kevättä, ja aloinki jo oottaa et pääsen haistaa sit Suomessa sen lumen alta paljastuvan mullan. Se on miulle yks niist asioista, mitkä tekee kevään.

San Rafael - Maastoon totuttelua ekana päivänä, kävellenkin sai sykkeet ylös

Jos maastot vaikutti suomalaisilta, ni sitä oli myös mm. talot. Majoituttiin kahdessa eri paikassa, ensimmäiset neljä yötä pikkumökissä ja neljä vikaa yötä valtavassa, uudessa talossa, ja molemmissa oli lämmin ja kuiva sisäilma. Miten mukavaa ku aamupalaa tarkenee syödä T-paidassa! Taloissa oli ilmalämpöpumppujen sijaan oikeat patterit, ikkunoissa oli kaksinkertaiset lasit, eikä rautakehikoita näkynyt kuin joissain katutason ikkunoissa. Talot oli selkeästi siis varusteltu talvisempiin olosuhteisiin. Talvikuukausien keskilämpötilat onkin noilla tienoilla selkeästi Sevillaa kylmemmät, mikä päästiin itsekin toteamaan leirin loppupuolella. Alkuleiristä oli lähes helteiset olosuhteet, kun aurinko porotti ja lämpötila oli lähellä 20:tä astetta. Onnistuin polttamaan huulet lauantaina, ku oli pitkän matkan kisa sekä sprintti, ja tuli vietettyä koko päivä ulkona. Loppuleiristä sääolosuhteet muuttuivat äkisti ja radikaalisti, kun taivaalta alkoi tulla lunta, ja lämpötila tippui nollan kieppeille. En ois uskonu, että Suomesta lähdön jälkeen näkisin vielä lunta tänä keväänä. Mikä myös sai aluksi fiiliksen, että olisi jossain muualla kuin Espanjassa, oli se, että koirien haukuntaa tai kanojen potpotusta ei kuulunut juuri lainkaan. 

Peguerinos - yks hienoimmista maastoista, joissa on suunnistanu




Olen välillä potenut hieman huonoa omaatuntoa, kun espanjan kielen taitoni tuntuu menneen heikompaan suuntaan tänne muuttamisen jälkeen. Suomessa sentään tuli opiskeltua ja käytyä tunneilla, ja sitä myötä käytettyä kieltä. Täällä ollessa huomasin aika pian töiden aloittamisen jälkeen, että kahdella vieraalla kielellä kommunikoiminen rasittaa liikaa. Sen takia en ole aktiivisesti espanjan kielen taitoani pyrkinyt koko ajan kehittämään, vaan lähinnä käyttänyt sitä, kun on ollut pakko. Eräs osasyy tähän on ollut myös se, että Andalucían murre on yksi Espanjan haastavimmista, eikä paikallisten puheesta täällä oikein ota selvää, vaikka kuinka pinnistelee. Olikin todella mukavaa huomata tuolla, miten ymmärrettävästi paikalliset puhuivat! Kieli oikeasti kuulosti espanjalta! Erityisen hyvä fiilis tuli, kun kerran maastossa vastaan tuli joku vanha mies, joka alkoi kysellä, että onko meillä joku kurssi menossa, vai mitä oikein tehdään. Ymmärsin, mitä mies kysyi, pystyin vastaamaan ja hiukan selittämään, mitä suunnistus on, eli käytiin ihan oikea pieni keskustelu! ;)

Leiriohjelmassa oli ensin kaksipäiväiset kisat, Trofeo Internacional de Martin Kronlund, eli lauantaina pitkä matka ja sprintti (kuka ihme pistää kisat noinpäin?) sekä sunnuntaina keskimatka. Pitkä matka, joka oli myös WRE-kilpailu, sujui ihan ok:sti. Vaikka mukaan mahtui huonoja välejä ja erityisesti muutamia huonoja reitinvalintoja, löytyi sieltä myös hyviä välejä. Tuntui ainakin, että kisa sujui jo hieman paremmin kuin Portugalissa, mikä oli hyvä juttu. Sprintti oli melko simppeli, enkä sitä ihan kisavauhtisena juossut, mutta oli kuitenkin mukavaa juosta kovemmallakin alustalla. Sunnuntain keskimatka juostiin osittain samassa maastossa kuin lauantain pitkä matka, mutta jotenkin en vaan päässyt kartan ja maaston kanssa minkäänlaiseen yhteisymmärrykseen. En hahmottanut, mitkä olivat ne olennaiset kohteet, jotka olisi pitänyt rastiväliltä poimia, enkä varsinkaan havainnut niitä maastosta. Rastilta lähdön jälkeen kun nosti katseen, näkyi kaikkialla vaan samanlaisia röykkiöitä eli kivi-/kallio-/jyrkännemuodostelmia, eikä niistä ottanut selkoa, missä kohtaa ne olivat kartalla... Toisin sanoen maastopankkia tuli kartutettua, mutta lisää treeniä tarvitaan aika paljon!

Pitkän matkan maastoa - San Martín de Valdeiglesias


Martin Kronlund keskimatka

Kisojen jälkeen käytiin maanantaina vähän pitempi karttavaellushenkinen, pohkeita huoltava lenkki, ja sen jälkeen suunnistettua tuli 1-2 kertaa päivässä. Vaikka autossa istumista kertyi melko paljon (ajettiin treenipaikoille useamman kerran n. 1,5 tuntia, ja lähimmillekin kartoille kesti puoli tuntia), oli se aina sen arvoista. Erilaisia, todella haastavia maastoja niin suunnistuksellisesti kuin fyysisestikin! Tuntui, että viikon leiri ei tuolla seudulla kyllä riittänyt vielä mihinkään, vaan noissa maastoissa viihtyisi useamman kerran vielä uudestaankin (vink AngA!). Ja vuorimaisemat ne vaan aina jaksaa ihastuttaa uudestaan ja uudestaan.

Hoyosta näkyi Madridiin
Hoyon väyläsuunnistusreenissä olin aika pihalla monta kertaa ja jouduin turvautumaa normikarttaan, jonka otin varuiks mukaa
Torstaiaamuna näyttiki yllättäen tältä, ja ku lunta tuli koko ajan lisää, vähän alko mietityttää onks mitään järkeä lähtee maastoon
Lehmätki joutu kärvistelee kylmässä

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Vikan työviikon tunnelmia

Kulunu viikko hujahti ohi iha hirmusel vauhdilla! Viime viikonloppuna alko kroppa vihdoin osottaa elpymisen merkkejä, ja pääsin taas harjottelun makuun. Lauantaina aamupäivällä tehtii retki Sevillan olympiapuistoo El Alamilloon, jossa juoksin kaks kevytvauhtista puistosprinttireeniä. Mitään kovin kaksisia treenejä ne ei ollu taidollisesti, ku alue ei ollu kovin haastava, ja kartta oli jo vanhentunu kasvillisuus- ja aukeakuvausten osalta, mikä vaikutti aika olennaisesti kaikkeen. Oli kuitenki mukavaa kirmailla lukuisten espanjalaisten perheiden keskellä ja nauttia aurinkoisesta ja kuumasta kelistä. Monilla espanjalaisilla perheillä on tapana mennä piknikille viikonloppuisin (jos on hyvä sää), ja olympiapuisto vaikuttikin olevan melkoisen suosittu kohde. Puistossa näkyi lapsia pelaamassa kuka mitäkin, nuoria pariskuntia kävelyllä, vanhuksia penkeillä juttelemassa, rullaluistelukoulua, ulkoilmasynttäreitä, katujuna, auringonottajia, lenkkeilijöitä jne jne.

Iltapäivällä ajettiin vielä Sevillasta pohjoiseen suunnistamaan maastoon, jossa oli WRE-kisat 2009. El Berrocal tarjosi todella vaativaa suunnistusta taidollisesti ja fyysisesti. Pohja oli niin täynnä mukulakiveä ja puskissa oli niin kovat, taipumattomat oksat, et oli tosi vaikeeta päästä eteenpäin, ainakaa nii et ois pystyny samal lukee viel karttaa. Vaik yritin juosta reippaasti, ei sykkeet noussu oikeen mihinkää, ku vauhti jäi niin alhaseks. Mut oli kyl hienoo! Ja uskomattoman hyvin piti kartta paikkansa, vaik oli 8 vuotta vanha. On tullu törmättyä niin monii kehnoihi karttoihi tääl ollessa, et oli kyl virkistävää suunnistaa hyväl kartalla. Maisemat oli myös kohillaan, mut eipä sitä taas ollu kameraa mukana.

Sunnuntaina läksin vikan hellepäivän kunniaks pitkälle pyörälenkille Camasin luoteispuolelle, ja oli kyl paras pyörälenkki koskaa! Tosi hyvä fiilis, ku vaa polkee menemää, aurinko lämmittää, maisemat on upeet, vastaan tulee hymyileviä, hyväntuulisia lenkkeilijöitä, jotka tervehtii, mihinkää ei satu ja mieles ei pyöri mitää ihmeellisiä ajatuksia. Nautit vaan siitä mitä teet. Toivottavast kerkeen viel noille huudeille treenailee uuestaanki, joko pyöräilee tai sit juoksee.



Tää viikko oli vika työviikko koululla, ja vaik viime viikol oli sellane olo et ei millää jaksais enää, ni yllätyinki siitä, miten helposti ja nopeesti tää viikko meni. Torstaina oliki sit jo myös vähä haikee olo, ku kaikki kyseli et no, tuutko kaipaamaa Sevillaa ja mitäs meinaat nyt sit tehä. Oppilaatki olivat yhtäkkiä kovin huolissaa ja surullisia siitä et mie en niitten kans enää oo ens viikolla. ”Miks siun pitää mennä takas Suomee?”, ”Mikset sie jää tänne meijänkaa?”, ”Etsie tuu enää koskaa koskaa takas?”, ”Mikä siun lempiväri on?” Halailijoita ja käsivarsissa roikkujia riitti iha ruuhkaks asti, mikä oli kyl aika hellyyttävää. :D Sain oppilailta muistoks jättikokosen kortin, joho kaikki oli piirtäny kuvan ja kirjottanu mukavia asioita, ja yks oppilas jopa lahjotti kaikist hienoimman rannenauhansa miulle. Nyt pitäis sit seuraavan parin viikon aikana lukea kakskielisyytee liittyvää kirjallisuutta läpi ja kirjottaa harjotteluraportti, jossa käyn läpi harjottelukokemuksia ja linkitän ne kirjallisuutee.


”Loman” kunniaks lähettii kerää kokemusta vähä toisenlaisista maastoista!

Cercedilla

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Kokemuksia kouluruoasta

Tällä viikolla lämpötila on keikkunu 30 asteen tietämillä ja rusketusrajoja on hankittu mm. välituntivalvontojen aikana. Ihanaa ku aamusinki tarkenee ilman toppatakkia koululla! Kroppa ei oo joko vielä palautunu viime viikon reeneistä tai on liian shokissa äkillisen lämpöaallon takia. Joka tapauksessa reenaamaan en oo pystyny, ja sen sijaan aattelinki kirjottaa yhestä mielenkiintosesta kulttuurimatkasta, jonka oon päässy Espanjassa kokemaan - nimittäin kouluruoasta. 

Oppilaiden ruoka-aika on yheltä, ja aikaa syödä on 45 minuuttia. Miun tehtävii kuuluu ruokailun valvominen ja oppilaitten avustaminen. Ruokailutilanteet on edellee kaoottisia, ja miulle kaikist rankimpia hetkiä työpäivän aikana metelin takia. Oppilaat muodostaa jonon ruokalan ulkopuolelle, ja usein siinä joudutaan oottelee tovi jos toinenkin, mikä tietyst aiheuttaa sen, et monta oppilasta ehtii itkeä tirauttaa, koska joku töni ja potki ja huito ja etuili. 1-2 naista on tarjoilemassa ruoan, joka laitetaan tarjottimelle, jossa on kolo kaikille eri ainesosille (vähän niinku jos menee esim. intialaisee ravintolaa syömää ja saa riisin eri kohtaa ku kastikkeen). Ruokailuvälineet yhtee koloo, muki toisee, jälkiruoka kolmantee, kastike neljäntee, keitto viidentee jne. Oppilail on eväshetki ("breakfast") yheltätoista, ja melko massiiviset määrät nälkäsiin suihin uppoaa donitseja, valkosta leipää, suklaapatukoita, keksejä, suklaamuroja, muffinsseja tai vanukasta. Ei siis mikää ihme, ettei ruoka juurikaan lounaalla maistu. Ruokajätteen määrä täl koululla onki ihan älytön jokaikinen päivä, enkä oikeen ymmärrä, miks jokaiselle oppilaalle automaattisesti lastataa tarjottimelle leipäpala ja esim. jälkkärihedelmä, ku ei ne niitä sit kuitenkaa syö. Ruokalassa häärää kaks naista, jotka toimii "ruokapoliiseina", ja vahtii onks oppilaat varmasti maistanu kaikkea ja syöny tarpeeks. Jos oppilas on syöny kaiken, saa vihkoon ja käteen ruksin, mikä tarkottaa sitä, että perjantaina saa jälkkäriks jäätelöä. Ongelma, johon en oo missään suomalaisessa koulussa törmänny, on et oppilaat yrittää parhaan kykynsä mukaan salakuljettaa ruokaa pihalle, ja jatkaa ruokailua siellä. Välkkävalvojana saakin käskyttää oppilaita takas ruokalaan jauhamaan suun tyhjäks. 

Oppilaiden ruokailun jälkee on miun oma ruoka-aika, joka on myös 45 minuuttia (luksusta!). Koska hoidan ruokailuvalvonnan, saan koululta ruoan ilmaiseksi. Aika monta opettajaa on päätyny omiin eväisiin, koska ruoan taso ei useinkaan kovin hääppöinen ole, mutta ite oon halunnu haastaa itteni kokeilee uusia makuja. Espanjalaisissa paikallisissa kouluissa oppilaille ei koulun puolesta tarjota kouluruokaa, vaa koulupäivä loppuu usein kahen maissa, jollon oppilaat menee kotiin syömää. Tää koulu on kuitenki yksityinen ja kansainvälinen, ja vanhemmat maksaa lastensa koulunkäynnistä sekä ruokailusta.

Toimistolta saa kuukauden ruokalistan, jotta osaa vähän varautua, mitä on tiedossa. Välttämättä lista ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Ruokalistassa on myös suositukset, mitä päivälliseksi kannattaa syödä

Coditos carbonara con nata y baicon
Calamares fritos con ensalada verde (lechuga, zanahoria, pepino)
Piti olla siis pasta carbonara ja mustekalarenkaita sekä vihreä salaatti, jossa porkkanaa ja kurkkua. Miun maha ku ei oikein vehnää kestä, ilmotin, et syön gluteenittoman vaihtoehon, ja välillä se on sit aika paljo nihkeempi ku gluteenia sisältävä ruoka, kuten tällä kertaa. Mikrotettua pussipastaa ja paistettua mustekalaa, joka maistu ja tuntu kumilta/pahvilta suussa, yh. Tää on ollu yks ikävimmistä, mitä oon täällä joutunu syömää.

Puchero de garbanzos con arroz
Merluza rebozada con rodaja de tomate natural
Mautonta riisi-kikhernekeittoa, mautonta merluzaa (vähän ku seitiä) sekä hirmuannos tomaattiviipaleita


Potaje de alubias
Taquitos de pollo guisados al ajillo
Tomaattipohjaista papukeittoa, jossa myös mm. perunaa ja porkkanaa sekä kanaa. Miust tuntuu oudolta nää ruokayhdistelmät, ja tästäki tuli loppujen lopuks aika hyvää kanakeittoa (Espanjas kana on vaan niin hyvää!)


Crema de verduras
Ternera guisadas a la jardinera con verduras guisadas
Kurpitsasosekeittoa sekä naudanlihakastiketta. On iha loogista, et kastikkeen kanssa tarjotaan keittoa, eikä esim. keitettyjä perunoita, eikös?


Ensalada mixta (lechuga, tomate, atún, maiz, zanahoria, huevo duro)
Fogonero empanado con patatas
Panaderas horneadas
Tonnikalasalaattia, järettömän hyvää perunapaistosta sekä panaderaa (vähän ku seitiä)


Coditos con espárragos verdes
Bacalao horno con tomate frito
Pastaa ja vihreetä parsaa sekä bacalao-kalaa tomaattikastikkeessa. Nää valkoset kalat maistuu miust kaikki ihan samalta... Hyvältä sillon ku on muistettu laittaa mausteita, mut tosi mauttomalta jos ei oo suolaa


Crema de espinacas
Estofado de ternera con patatas
Pinaattikeittoa sekä lihapataa. Oli ihan jees, vaik tykkään kyl suomalaisesta pinaattikeitosta enemmän


Judias verdes salteadas
Fideuá con chocos y almejas
Tarhapapuja sekä fideuá eli paellaa, jossa riisi on korvattu makaronilla - tällä kertaa mustekalalla ja simpukoilla. Elämäni ensimmäistä kertaa tuli maistettua simpukoita! Tykkään tosi paljon kalaruoista, mut muut merenelävät ei oikein kuulu suosikkeihin, ku en oo niitä missään päässy kokeilemaa. Senpä takia vaatiki aika pitkän tsemppauksen, et uskals limasen ja parrakkaan, vaikkakin pienen, simpukan pistää suuhun. Ei se sit loppupeleis kovin pahalta maistunu (vähä niinku ei ravutkaa juuri maistu), mut en kyl voi sanoo et oisin koostumuksesta kovin paljo nauttinu. Ja ku lisänä oli sit viel niitä kumisia mustekalapaloja... Mut kuulemma on aika eri syyä hyvin laitettuja simpukoita, ku tollasia todennäkösesti säilyketölkistä otettuja.


Yleisest ottaen kouluruoka heijastelee andalusialaista ruokakulttuuria: paljon kasviksia, kalaa, mereneläviä ja munakasta. Saa nähä, mitä täs viel kerkee maistella!

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

POM y AOM

Pyysin jo ennen Espanjaa lähtöä viikon 9 vapaaks harjottelusta, jotta voisin vähä enemmän suunnistaa. Ohjelmassa oliki elämäni eka reissu Portugalin puolelle ja viiden kisan Portugal O-Meeting eli POM. Täl kertaa ei sen pitemmäks aikaa jääty Portugalii, vaa siirryttii POMin jälkee Espanjan etelärannikolle Barbaten huudeille, jossa oli tiedossa lisää kisoja eli kolmepäiväinen Andalucia O-Meeting (AOM).

Portugalin reissusta jäi vähä kaksjakoset fiilikset. Portugali maana vaikutti tosi kiinnostavalta, mut suunnistussuoritukset oli yleisest ottaen melko surkeita, mikä sai mielen maaha, ku haluis osata ja onnistua. Ois ehkä kyl ollu jo etukätee nähtävissä, et huippusuorituksii ei oo saumaa, ku reissuu tuli lähettyä suoraa melkosen stressaavan viikon päätteeks sen kummemmin valmistautumatta. Ei ehkä myöskää voi olettaa, jos ei oo samantyyppisis maastois koskaa suunnistanu, et osais heti poimii kartalt ne olennaiset kohteet. 

Ohjelmassa oli lauantaina keskimatka, jonka juoksin kisavauhtisena. Suju ihan ok vikoille väleille asti, kunnes hätäine rastilta lähtö, enkä huomannu et välille mahtuu niin tummanvihreetä, kivimuuria ku jokeaki. Seurauksena 15 minuutin epätoivonen taistelu pyrkimyksenä löytää reitti läpi piikkipuskien ja -köynnösten, alas korkeelta kivimuurilta ja yli liian leveestä mutaojasta. Sisu ei kuitenkaa antanu jättää kesken...
Illalla oli yösprintti Alter do Chãon pikkukaupungissa, jonka juoksin reippaasti, mut reeninä vaan. Oli iha hauskaa pitkästä aikaa päästä sprinttailemaa, vaikkei mikää kovin hankala sprintti ollukaa.
Sunnuntaina oli pitkän matkan kisa, jonka juoksin treeninä. Suunnistus suju jo paljo paremmin verrattuna eilisee, ja kivimuuri-piikkilanka-aitojen ylityksetki suju jo vähä jouhevammin, vaikka kyl yhtee aidanylityksee sain taas tuhlattua yli minuutin. 
Maanantaina oli toinen keskimatkan kisa, joka oli samalla myös WRE-kisa, ja joka oli etukätee ajateltuna se tärkein noista viidestä. Aamulla heräsin fiiliksellä, et ei kiinnosta yhtää lähtee kisaamaa, mikä ei ikinä tiedä hyvää. Kisapaikalla maha venkoili, onnistuin lähes myöhästyy lähöstä (minsan viivalla viel sidoin kengännauhoja) ja ahisti todella paljon maastoo lähteminen. Eihä siint sit mitää tullukaa, hätäilyä ja sohimista mihi sattuu. Tietääpähä jatkossa et täytyy edellisenä päivänä ja kisapäivän aamuna tehä asioit vähä paremmin, nyt tuli käytettyy aika kaikkee muuhu paitsi kisaa valmistautumisee.
Tiistaina oli viel pitkän matkan kisa takaa-ajona, joka tosin miulle tarkotti yhteislähtöä muitten yli tunnin kärkeä perässä olevien kanssa. Jostain syystä tääki pitkä matka onnistu paljo paremmin, oisko se johtunu siitä et ku ties juoksevansa vaa reeninä, ni ei ollu minkäänlaisii paineita. 

Positiivisia juttuja ku miettii, ni oon ihan fiiliksissä siitä, et pystyin juoksee kaikki kisat, ja jalat ei ollu moksiskaa (tietty kroppa rasittuu, mut esim. akilles oli tosi hyvä), tuli tehtyy paljon suunnistusreeniä ja ens kerralla oon varmast jo paljo taitavampi tollasissa avoimissa laidun-kivipaasimaastoissa. Oli jännä huomata, miten portugalin kieli on niin erilainen verrattuna espanjan kielee, ja kuulosti miust enemmän venäjältä ku espanjalta. Silmänkantamattomii jatkuvat laidunmaat täynnä lampaita jakso ihmetyttää joka päivä, samoin ku pienet autiot kylät, joissa elävät ihmiset ei kuulemma autoja tartte, ku kasvattavat omavaraisesti kaiken tarvitsemansa. Oli älyttömän ihanaa päästä kunnon lämpösee ja hyvää suihkuu! Alkuun olin vähä shokissa ja identiteettikriisissä suomalaisten ja virolaisten keskustelukulttuurista ruokapöydässä espanjalaiseen tyyliin tottuneena, mut onneks sitä sit melko nopeesti pysty soluttautumaa joukkoo. (Kiitos Koovee majotuksesta :)) Teki myös todella hyvää nähä tuttuja ja kavereita, ja elää hetki urheilijan elämää.



Innoissaan kohti ensimmäistä suunnistusta Portugalissa

Oli isojen kisojen tuntua ku osallistujia yli 2200!

Näkymiä Castelo de Belveristä

Belverin kylä, jossa majoituttiin




Espartinasiin oli tullu kevät sillä aikaa ku oltii poissa! Tiistaista keskiviikkoo otettii pikapysähdys kotiin ja pestii pyykkivuori

Keskiviikkona ajeltii Los Caños de Mecaan, mm. suomalaisten maajoukkuesuunnistajien joinakin talvina suosimaan leiripaikkaan etelärannikolle n. kahen tunnin päähä Sevillasta. Pari päivää reeniä tutuissa mäntymetsiköissä, ja viikonloppuna kisat. Lauantaina oli pitkän matkan kisa, joka muuttuki melkoseks selviytymistaisteluks, ku sääolot oli myrskyisät. En oo tainnu ikinä olla ulkona tollasella kelillä: vettä ku saavista kaatamalla ja tuulta 14m/s. Ykköselle tarjottii pitkää, yli kahen kilsan väliä, ja en sit oikeen päässy poluista selvyytee, vaa aika pitkä matka tuli juostua ilman et tiesin missä oon menossa. Jossain vaiheessa ku vihdoin taas pääsin takas kartalle, aattelin et oon tyytyväine jos vaan hengissä selviin maalii asti. Maasto on yhtä isoa koillisee nousevaa rinnettä, ja kaikki polut on tosi pehmeetä hiekkaa (eli tosi raskasta juosta). Välil joutu juoksee (tai kävelee) selkä iha kyyryssä, ku puitten latvusto on niin matalalla. Tuntu joissai paikois et ois tarvinnu lampun, ku oli niin synkkää puitten katveessa. Vikat välit juostii dyyneillä, ja kyl joutu tosissaa puskee et pääs oikeesee suuntaa, ja tuntu et tuulessa lentävä hiekka lävistää posket. 

Tänää oli kaupunkikeskimatka yli 3000 vuotta vanhassa Medina-Sidonian kaupungissa (pidetään yhtenä Euroopan vanhimmista kaupungeista). Rata sisäls paljon nousua, kapeita liukkaita katuja, niittyä ja miulle vähä liian hankaliks muodostuneita rastivälejä linnan ympäristössä. Hieno kisa, mut kroppa alko olla jo lepopäivän tarpeessa.


Keskiviikkona aurinko helli! Vihdoin kerittii ja pystyttii myös pistää MM-hiihtojen kisakatsomo pystyyn
Päästiin todistaa monta upeeta auringonlaskua, ja vieläki jaksaa ihastuttaa toi hassusti keikkuva kuu :)

AOM pitkä matka lauantailta (en tiiä miks kuva ei halua asettuu vaakasuoraks)

Castello de Medina-Sidonian alueen hankalat rastivälit

Teki tosi hyvää päästä irrottautuu arjesta ja töistä, ja mielelläni kyl jatkaisin treenilomaa pitempäänki. Huomen kuitenki työt kutsuu taas.