Uuteen vuoteen

Tosi hurjaa ajatella, et viikon päästä oon jo ekan yön viettäny Espanjassa. Loppiaisena lähtee nimittäin lento etelään. Oha tät reissuu tullu valmisteltuu jo hyvän aikaa, mut silti tälleen viime hetkillä tuntuu, et se tulee vastaa kauheen nopeesti. Tällä hetkellä to do -list ja reissun valmistelut näyttää tältä (eli aika hyvältä jo!):

1. Hanki harjottelupaikka

2. Hanki mentori eli ohjaava opettaja harjottelukoululta

3. Tee harjoittelusuunnitelma ohjaavan opettajan kanssa

4. Hyväksytä harjottelusuunnitelma yliopistolla

5. Hae apurahaa: apurahahakemus, learning agreement, harjoittelupaikasta allekirjoitukset, yliopistolta allekirjoitukset, toimitus yliopiston työelämäpalveluihin

6. Varaa raportointiseminaariaika

7. Osta lennot

8. Eti asunto

9. Hommaa matkavakuutus, joka kattaa 3kk ulkomailla

10. Alivuokraa oma asunto

11. Ilmoita asumismenojen muutoksesta Kelaan

12. Tee muuttoilmoitus ja siirrä kirjat

13. Selvitä löytyiskö keltään kontakteja Espanjaan ja erityisesti suunnistajiin

14. Ota yhteyttä Sevillan suunnistusseuroihin

15. Hanki tarvittavat lääkkeet ja ravintolisät matkan ajalle

16. Eti ja käy läpi kartat aiemmilta Espanjan reissuilta, jos jotain vois hyödyntää

17. Selvitä matkustus lentokentältä asunnolle

18. Selvitä kulkuyhteys asunnon ja koulun välille, sekä tarviiko koululla työskentelyä varten jotain erityistä mukaan

19. Suunnittele vikat päivät Suomessa

20. Ota kopiot tärkeistä asiakirjoista ja henkilöpapereista

21. Osta "isäntäperheelle" tuliaisia Suomesta

22. Etsi teemakirjallisuutta harjoittelua varten, ja perehdy siihen

23. Mieti puhelinliittymät: espanjalainen, suomalainen?

Tänään on muuten vuoden 2016 viiminen päivä, vaikkei kyl uskois kelin puolesta. Kävin vähän vaeltelemassa kartan kanssa sulassa metässä, ja oli se vaan taas aika mukavaa 6,5 viikon tauon jälkee, vaikka kerran jos toisenki ote herpaantu aika radikaalisti. En malta oottaa et pääsen Espanjan maastoihi haastaa itteeni kunnolla!

Hyvien asioiden täyteistä uutta vuotta 2017! :)

Lapin taikaa

Vuodesta 2007 on tullu ravattua Lapissa itsenäisyyspäiväviikolla, useimmiten Ylläksellä, mut myös Saariselällä ja tänä vuonna Luostolla. Ekoina vuosina päätarkotuksena oli osallistua Ensilumen Rasteille, ja niiden jälkeen hyödyntää tarjolla olevat hiihtosuunnistusreenit. Sittemmin hiihtosuunnistus jäi, ja kaikki treenit tulee nykyään tehtyä hiihtäen ja juosten. Tänä vuonna treenimäärät jäi melko maltillisiks, koska akilles ei vielä kestä kovin isoa treenimäärää, eikä pertsaa tai juoksua. Eli kaikki hiihot tuli tehtyä vapaalla, mikä ei oo niin miun sydäntä lähellä ku pertsa, mut pääsee vapaallaki nauttii huikeist maisemista. 

Ajattelin antaa kuvien kertoo, mikä tänne vetää yhä uudestaa ja uudestaa. Joka kerta jaksan ihmetellä kaikkia eri värejä, mitä täält löytyy (ja vastapainona niitä päiviä, ku maisema on täysin mustavalkonen), auringon voimakasta hehkua, sinistä hetkee ennen pimeän tuloa, lumen eri olomuotoja, sitä rauhaa ja levollisuutta, mikä valtaa mielen ku sivakoi tunturia ympäri. Erityisen hienoo on viettää itsenäisyyspäivää suomalaisen, talvisen luonnon keskellä. Ihan mieletöntä et Suomesta löytyy tällasia paikkoja!

Seuraavat kuvat on kaikki Luostolta.

Seikkailua kohti

Edellisen kerran ku muutin ulkomaille n. kolme vuotta sitte, olin ladannu itelleni ja vaihtoajalleni todella kovat odotukset, tavoitteet, toiveet ja unelmat. Ku palasin Suomee, olin omasta mielestä sössiny koko vaihtokokemuksen. En ollu oppinu kieltä tarpeeks hyvin, en ollu treenannu tarpeeks hyvin, en ollu suunnistanu tarpeeks monessa maastossa, en ollu matkustellu tarpeeks, en ollu nauttinu tarpeeks... En ollu päässy tavotteisiini enkä varsinkaa ollu muuttunu perustavanlaatusesti ihmisenä (niin itelleni uskottelin yhä uudestaa ja uudestaa). Miten synkkiä ajatuksia pienen ihmisen pienessä mielessä voikaa liikkua, ja miten pelottavan lujaan egon otteesee voi joutua. 

Kesällä 2014 alotin projektin, jonka tavotteena oli tutustua itteeni, tunteisiini ja ajatus- ja toimintamalleihini, ja tunnistamisen jälkee alkaa muuttaa niitä positiivisemmiksi ja toimivammiksi. Kävin läpi kaikkia inhottavia, syytteleviä, mitätteleviä, itsekriittisiä tunteita, joita ego miulle tarjos, ja oli itse asiassa tarjonnu jo monen monta vuotta. Projekti eteni hyvin hitaasti ja vaivalloisesti, eikä joka hetki selvitty omin avuin. Mut mitä pitemmälle pääsin, sitä selkeemmin miulle alko valjeta, et todellisuudessa olin muuttunu ihmisenä vaihon aikana ihan älyttömän paljon. Itse asiassa enemmän ku oisin ikinä voinnu muuttua. Olin vihdoin viimein saannu kiireisen arjen keskelle ajanjakson, jollon pystyin olla rauhassa ja kohdata omat rehelliset tunteet ja ajtukset. Yllätyksenä tuli, et ne ei ollukaa ilosia ja myönteisiä, vaan negatiivisia ja jopa lamaannuttavia. Olin tajunnu, etten oo tyytyväinen omaa tilanteeseeni, ja halusin muutosta.

Nyt 2,5 vuotta myöhemmin toi samainen projekti on edelleen käynnissä. Oleellisena osana siihen kuuluu itsetunnon ja -luottamuksen vahvistaminen, onnistumisiin keskittyminen ja positiivisen ajattelutavan harjoittelu. Edelleen tulee tilanteita, jolloin sisäinen perfektionisti kerjää huomiota ja koittaa saada miut tuntee itteni epäonnistujaks. Osaan kuitenki tunnistaa jo aika hyvin noita tilanteita, enkä anna tunteiden viiä mukanaan. Koen nauttivani elämästä ja arjesta, eikä pienet vastoinkäymiset tunnu siltä et ne kaatais koko korttitalon. Oon tyytyväinen siihen mitä teen, ja seison valintojeni takana. Oon opetellu antamaan itelleni anteeksi ja olemaan lempee itteeni kohtaan. Tai no, opettelen koko ajan. Todellisuudessa miul on ollu kaikki hyvin koko ajan, mut en oo pystyny näkee sitä, koska en oo ollu sovussa itteni kanssa. 

Ennen oisin todennäkösesti ollu täs vaihees jo todella huolissani ja peloissani kevään kuvioista: mitä jos kaikki menee pielee, mitä jos onnistun hankkii vamman, mitä jos oon kipee koko ajan, mitä jos kaikki kamat varastetaa, mitä jos stressaan harjottelua ihan liikaa koko ajan jne jne jne. Lista ois jatkunu maailman äärii. Tunnustan, et oon nytki huolehtinu ja stressannu pitkin vuotta (ei oo ihan yksinkertasta lähtee tost noin vaan toisee maahan), mut huolehtimisen sijaan oon pyrkiny keskittymää kaikkee positiivisee. Sen takia en oo myöskää kasannu isoa pinoa tavotteita. 

On kiehtovaa lähteä tutkimaan, kokemaan, tuntemaan ja seikkailemaan. Yhessä vaiheessa säikähin pahasti sitä, et lapsi miun sisällä on kadonnu, mut nyt se on löytäny tiensä takasin, ja se on äärimmäisen huojentavaa.

Nauti, sillä kaikki muu loksahtaa sitä myöten kohdalleen.

Wayne W. Dyer

iVamos a España!

Niin se maailma vaan taas alko kutsua puoleensa, ja tammikuun alussa ois edessä muutto Espanjaan! Tietty samalla alko sit myös vanha blogi muistutella itestään. On ehkä kuitenki tarpeen hieman valottaa taustoja.

Muistan miten jo ekalla yliopistoviikolla käytii läpi opintojen rakentumista, ja opintoihi kuuluvien opetusharjottelujen suorittamista. Okl:n opintoihin Turussa kuuluu neljä harjoittelua, joista kolme ensimmäistä suoritetaa Turun Norssissa, ja vikan saa tehä ihan missä vaan. Miun mielenkiinto heräs, ku kuulin et vikan harjottelun saa tehä myös ulkomailla. Ja sillon jo oikeestaa synty päätös, et ulkomaille on päästävä. Vaihto-opinnot omalta osaltaa lisäs ulkomaankaipuuta. Kuitenki vaihto oli jo koettu, ja kiinnosti kokeilla jotain muuta. Työharjottelun suorittamine ulkomailla vaikuttiki just miulle sopivalta ratkasulta. Alotin espanjan opiskelun 2013 Espanjassa vietetyn treenileirin jälkee, ku häiritsi se, etten osannu asioida edes kaupassa käyttämäl paikallista kieltä. Viime vuonna olin tokaa kertaa Espanjassa ja ajatus siellä pitempää oleskelusta alko todella kiinnostaa. Pääsisinpä ainaki taas haastamaa itteni tutustumal astetta vieraampaa kulttuurii ja kielee.

Operaatio työharjottelu alko viime tammikuussa CV:n ja hakukirjeen kirjottamisel englanniks, suomeks, ruotsiks ja lopulta myös espanjaks. Lähetin sähköpostia kaikkii kansainvälisii, ja skandinaavisii kouluihi, joit löysin Aurinkorannikolta, Murcian ja Alicanten seudulta sekä Madridin kupeesta eli käytännös paikoista, jois tiesin et pystyy hyvin suunnistaa. Sähköposteja läks 27 eri kouluu ja kahen lähetyskerran jälkee sain vastauksen 9 koulusta. Näistä kolme oli myönteisiä. Näitten joukossa oli myös myönteinen vastaus kansainvälisestä koulusta Sevillan kupeesta, joho oon nyt lähössä tekemään harjottelun. En lähestyny paikallisia espanjalaisia kouluja, koska kielitaito ei yksinkertasest riittäny ymmärtämää koulujen nettisivujen sisältöjä, ja usein sielt ei ollu löydettävissä muuta ku puhelinnumero, enkä uskonu et oisin pystyny puhelimen välityksel kommunikoimaa espanjaks. 

Jossain vaiheessa kevättä aloin sit kuitenki kiinnostua enemmän harjottelun tekemisestä paikallises koulussa. Lukuisten sähköpostiselvittelyjen jälkee (kiitos avusta mm. Sampo Rahko, Petri Karjalainen, Antonio José Jiménez Rodriguez sekä espanjanopettajani Tiina-Leena Salo) sain erään granadalaisen koulun yhteystiedot, ja alko todelline sähköpostirumba. Koulun englanninopettaja halus kovasti miut tekemää harjottelua heidän kouluunsa, mut paikallises espanjalaises koulussa ei kuka vaan voi opettaa. Siispä lähettelin sähköpostia Turun yliopistolle (omalle laitokselle, työelämäpalveluihi, kielikeskuksee..) ja Granadan yliopistolle ja tää granadalainen opettaja soitteli Granadan kaupungin virastoihi. Koko kesä ja alkusyksy meni vastauksia ootellessa, ja ku lokakuun puoles välissä ei ollu viel saatu selvyyttä, voinko tulla harjotteluu tekemää, oli pakko luopuu Granadasta ja totutella ajatuksee, et kylhän se espanjan kieli tarttuu, vaikkei sitä töissä kuuliskaa tai joutuis käyttämää.

Mietin vaihtoo hakiessa, et en kyl uuestaa jaksais käyä läpi sitä paperisotaa, mikä siihe liittyy, mut nyt se tuntuu yksinkertaselta tähä harjottelupaikan hankkimisee verrattuna. Reilun 120 sähköpostin lähettämisen jälkee ollaa tilanteessa, et tiiän suurin piirtein, mitä tuun harjottelussa tekemää, mut varsinaine harjottelusuunnitelma, joka pitää hyväksyttää yliopistolla ennen ku voi alottaa harjottelun, on viel vaiheessa. Apurahahakemukset on myös kesken, mut toivon, et tässä lähipäivinä saisin allekirjotettuja lomakkeita sähköpostiin. Toisaalta lennot on varattu, majoitus on hoidossa ja paikallisten suunnistajien kans on oltu yhteyksissä, eli ei tää nyt enää ihan epätoivoselta vaikuta!

P.S. Yritin alottaa kirjottaa kirjakielellä, mut ei se vaan onnistunu, kuulosti jotenki ihan liian epäaidolta. Siispä jos ei murre nappaa, jätä lukematta, ni kaikilla on mukavampaa!