Vikan työviikon tunnelmia

Kulunu viikko hujahti ohi iha hirmusel vauhdilla! Viime viikonloppuna alko kroppa vihdoin osottaa elpymisen merkkejä, ja pääsin taas harjottelun makuun. Lauantaina aamupäivällä tehtii retki Sevillan olympiapuistoo El Alamilloon, jossa juoksin kaks kevytvauhtista puistosprinttireeniä. Mitään kovin kaksisia treenejä ne ei ollu taidollisesti, ku alue ei ollu kovin haastava, ja kartta oli jo vanhentunu kasvillisuus- ja aukeakuvausten osalta, mikä vaikutti aika olennaisesti kaikkeen. Oli kuitenki mukavaa kirmailla lukuisten espanjalaisten perheiden keskellä ja nauttia aurinkoisesta ja kuumasta kelistä. Monilla espanjalaisilla perheillä on tapana mennä piknikille viikonloppuisin (jos on hyvä sää), ja olympiapuisto vaikuttikin olevan melkoisen suosittu kohde. Puistossa näkyi lapsia pelaamassa kuka mitäkin, nuoria pariskuntia kävelyllä, vanhuksia penkeillä juttelemassa, rullaluistelukoulua, ulkoilmasynttäreitä, katujuna, auringonottajia, lenkkeilijöitä jne jne.

Iltapäivällä ajettiin vielä Sevillasta pohjoiseen suunnistamaan maastoon, jossa oli WRE-kisat 2009. El Berrocal tarjosi todella vaativaa suunnistusta taidollisesti ja fyysisesti. Pohja oli niin täynnä mukulakiveä ja puskissa oli niin kovat, taipumattomat oksat, et oli tosi vaikeeta päästä eteenpäin, ainakaa nii et ois pystyny samal lukee viel karttaa. Vaik yritin juosta reippaasti, ei sykkeet noussu oikeen mihinkää, ku vauhti jäi niin alhaseks. Mut oli kyl hienoo! Ja uskomattoman hyvin piti kartta paikkansa, vaik oli 8 vuotta vanha. On tullu törmättyä niin monii kehnoihi karttoihi tääl ollessa, et oli kyl virkistävää suunnistaa hyväl kartalla. Maisemat oli myös kohillaan, mut eipä sitä taas ollu kameraa mukana.

Sunnuntaina läksin vikan hellepäivän kunniaks pitkälle pyörälenkille Camasin luoteispuolelle, ja oli kyl paras pyörälenkki koskaa! Tosi hyvä fiilis, ku vaa polkee menemää, aurinko lämmittää, maisemat on upeet, vastaan tulee hymyileviä, hyväntuulisia lenkkeilijöitä, jotka tervehtii, mihinkää ei satu ja mieles ei pyöri mitää ihmeellisiä ajatuksia. Nautit vaan siitä mitä teet. Toivottavast kerkeen viel noille huudeille treenailee uuestaanki, joko pyöräilee tai sit juoksee.

Tää viikko oli vika työviikko koululla, ja vaik viime viikol oli sellane olo et ei millää jaksais enää, ni yllätyinki siitä, miten helposti ja nopeesti tää viikko meni. Torstaina oliki sit jo myös vähä haikee olo, ku kaikki kyseli et no, tuutko kaipaamaa Sevillaa ja mitäs meinaat nyt sit tehä. Oppilaatki olivat yhtäkkiä kovin huolissaa ja surullisia siitä et mie en niitten kans enää oo ens viikolla. ”Miks siun pitää mennä takas Suomee?”, ”Mikset sie jää tänne meijänkaa?”, ”Etsie tuu enää koskaa koskaa takas?”, ”Mikä siun lempiväri on?” Halailijoita ja käsivarsissa roikkujia riitti iha ruuhkaks asti, mikä oli kyl aika hellyyttävää. :D Sain oppilailta muistoks jättikokosen kortin, joho kaikki oli piirtäny kuvan ja kirjottanu mukavia asioita, ja yks oppilas jopa lahjotti kaikist hienoimman rannenauhansa miulle. Nyt pitäis sit seuraavan parin viikon aikana lukea kakskielisyytee liittyvää kirjallisuutta läpi ja kirjottaa harjotteluraportti, jossa käyn läpi harjottelukokemuksia ja linkitän ne kirjallisuutee.

”Loman” kunniaks lähettii kerää kokemusta vähä toisenlaisista maastoista!

Cercedilla