Madridin leiri

Nyt on palattu "pohjoisen" leiriltä kotiin ja muutama päivä aikaa palautella ennen seuraavaa leiriä Barbatessa. Oltiin siis viikon verran Madridin luoteispuolen Sierra de Guadarraman vuoristossa Castilla y Leónin ja Madridin itsehallintoalueiden rajalla. Majapaikka (kiitos taas Kooveelle!) oli Cercedillan vuoristokylässä, jonka väkiluku wikipedian mukaan triplaantuu kesäisin madridilaisten siirtyessä sinne kesäasunnoilleen. Kylä vaikutti nytkin aktiiviselta, ja ravintoloiden ja baarien edustat olivat useina iltoina tupaten täynnä ihmisiä. Tää oli ensimmäinen kerta, ku kävin Espanjassa Andalucían ja Costa del Solin ulkopuolella ja ihastuin heti ihan täysin! 

Matkalla Peguerinosin kartalle. Horisontissa näkyi Madridin pilvenpiirtäjät, jotka ei kyllä kuvasta taida erottua

Peguerinos

Menomatka lennettiin Espanjan sisäisellä lennolla (Sevilla-Madrid lento-aika 1h), ja perille päästiin niin myöhään illalla, ettei maisemia enää nähnyt. Seuraavana aamuna olikin melkoinen yllätys, kun huomasi, millaiset maisemat ympärillä avautuivat. Lumihuippuvuoria! Ekasta suunnistusreenistä ei oikein ollut tulla mitään, kun oli niin paljon ihmeteltävää. Ensimmäinen fiilis oli, että en ollut enää Espanjassa, vaan olin yön aikana jotenkin siirtynyt Suomeen - niin suomalaiselta maisema miulle tuntu! Metässä kävellessä ei kuulunu mitään muuta, kuin tuulen humina korkeissa männyissä ja katkeavien risujen rasahtelu jalkojen alla. Kartalla näkyi käyrää, maastossa näkyi hyväpohjaista mäntyrinnettä, kivimuodostelmia, pikkupuroja siellä täällä, ja aina silloin tällöin joku pieni lintu, joka saattoi lirauttaa pienen sävelmän. Ei oliivipuita, ei piikkipuskaa, ei lehmiä! Ja se tuoksu! Olin jo melkeen unohtanu miltä kunnon havumettä tuoksuu! Yhtenä päivänä aloteltiin treeniä, ku alko sataa tihuttaa, ja hetken verran vaan fiilistelin sitä tuoksua, mikä tulee just sen jälkee, ku on alkanu sataa. Iha mieletön! Oon aina rakastanu kevättä, ja aloinki jo oottaa et pääsen haistaa sit Suomessa sen lumen alta paljastuvan mullan. Se on miulle yks niist asioista, mitkä tekee kevään.

San Rafael - Maastoon totuttelua ekana päivänä, kävellenkin sai sykkeet ylös

Jos maastot vaikutti suomalaisilta, ni sitä oli myös mm. talot. Majoituttiin kahdessa eri paikassa, ensimmäiset neljä yötä pikkumökissä ja neljä vikaa yötä valtavassa, uudessa talossa, ja molemmissa oli lämmin ja kuiva sisäilma. Miten mukavaa ku aamupalaa tarkenee syödä T-paidassa! Taloissa oli ilmalämpöpumppujen sijaan oikeat patterit, ikkunoissa oli kaksinkertaiset lasit, eikä rautakehikoita näkynyt kuin joissain katutason ikkunoissa. Talot oli selkeästi siis varusteltu talvisempiin olosuhteisiin. Talvikuukausien keskilämpötilat onkin noilla tienoilla selkeästi Sevillaa kylmemmät, mikä päästiin itsekin toteamaan leirin loppupuolella. Alkuleiristä oli lähes helteiset olosuhteet, kun aurinko porotti ja lämpötila oli lähellä 20:tä astetta. Onnistuin polttamaan huulet lauantaina, ku oli pitkän matkan kisa sekä sprintti, ja tuli vietettyä koko päivä ulkona. Loppuleiristä sääolosuhteet muuttuivat äkisti ja radikaalisti, kun taivaalta alkoi tulla lunta, ja lämpötila tippui nollan kieppeille. En ois uskonu, että Suomesta lähdön jälkeen näkisin vielä lunta tänä keväänä. Mikä myös sai aluksi fiiliksen, että olisi jossain muualla kuin Espanjassa, oli se, että koirien haukuntaa tai kanojen potpotusta ei kuulunut juuri lainkaan. 

Peguerinos - yks hienoimmista maastoista, joissa on suunnistanu

Olen välillä potenut hieman huonoa omaatuntoa, kun espanjan kielen taitoni tuntuu menneen heikompaan suuntaan tänne muuttamisen jälkeen. Suomessa sentään tuli opiskeltua ja käytyä tunneilla, ja sitä myötä käytettyä kieltä. Täällä ollessa huomasin aika pian töiden aloittamisen jälkeen, että kahdella vieraalla kielellä kommunikoiminen rasittaa liikaa. Sen takia en ole aktiivisesti espanjan kielen taitoani pyrkinyt koko ajan kehittämään, vaan lähinnä käyttänyt sitä, kun on ollut pakko. Eräs osasyy tähän on ollut myös se, että Andalucían murre on yksi Espanjan haastavimmista, eikä paikallisten puheesta täällä oikein ota selvää, vaikka kuinka pinnistelee. Olikin todella mukavaa huomata tuolla, miten ymmärrettävästi paikalliset puhuivat! Kieli oikeasti kuulosti espanjalta! Erityisen hyvä fiilis tuli, kun kerran maastossa vastaan tuli joku vanha mies, joka alkoi kysellä, että onko meillä joku kurssi menossa, vai mitä oikein tehdään. Ymmärsin, mitä mies kysyi, pystyin vastaamaan ja hiukan selittämään, mitä suunnistus on, eli käytiin ihan oikea pieni keskustelu! ;)

Leiriohjelmassa oli ensin kaksipäiväiset kisat, Trofeo Internacional de Martin Kronlund, eli lauantaina pitkä matka ja sprintti (kuka ihme pistää kisat noinpäin?) sekä sunnuntaina keskimatka. Pitkä matka, joka oli myös WRE-kilpailu, sujui ihan ok:sti. Vaikka mukaan mahtui huonoja välejä ja erityisesti muutamia huonoja reitinvalintoja, löytyi sieltä myös hyviä välejä. Tuntui ainakin, että kisa sujui jo hieman paremmin kuin Portugalissa, mikä oli hyvä juttu. Sprintti oli melko simppeli, enkä sitä ihan kisavauhtisena juossut, mutta oli kuitenkin mukavaa juosta kovemmallakin alustalla. Sunnuntain keskimatka juostiin osittain samassa maastossa kuin lauantain pitkä matka, mutta jotenkin en vaan päässyt kartan ja maaston kanssa minkäänlaiseen yhteisymmärrykseen. En hahmottanut, mitkä olivat ne olennaiset kohteet, jotka olisi pitänyt rastiväliltä poimia, enkä varsinkaan havainnut niitä maastosta. Rastilta lähdön jälkeen kun nosti katseen, näkyi kaikkialla vaan samanlaisia röykkiöitä eli kivi-/kallio-/jyrkännemuodostelmia, eikä niistä ottanut selkoa, missä kohtaa ne olivat kartalla... Toisin sanoen maastopankkia tuli kartutettua, mutta lisää treeniä tarvitaan aika paljon!

Pitkän matkan maastoa - San Martín de Valdeiglesias

Martin Kronlund keskimatka

Kisojen jälkeen käytiin maanantaina vähän pitempi karttavaellushenkinen, pohkeita huoltava lenkki, ja sen jälkeen suunnistettua tuli 1-2 kertaa päivässä. Vaikka autossa istumista kertyi melko paljon (ajettiin treenipaikoille useamman kerran n. 1,5 tuntia, ja lähimmillekin kartoille kesti puoli tuntia), oli se aina sen arvoista. Erilaisia, todella haastavia maastoja niin suunnistuksellisesti kuin fyysisestikin! Tuntui, että viikon leiri ei tuolla seudulla kyllä riittänyt vielä mihinkään, vaan noissa maastoissa viihtyisi useamman kerran vielä uudestaankin (vink AngA!). Ja vuorimaisemat ne vaan aina jaksaa ihastuttaa uudestaan ja uudestaan.

Hoyosta näkyi Madridiin

Hoyon väyläsuunnistusreenissä olin aika pihalla monta kertaa ja jouduin turvautumaa normikarttaan, jonka otin varuiks mukaa

Torstaiaamuna näyttiki yllättäen tältä, ja ku lunta tuli koko ajan lisää, vähän alko mietityttää onks mitään järkeä lähtee maastoon

Lehmätki joutu kärvistelee kylmässä