Pieniä suuria ajatuksia: Con gripe

Niihän siinä sit kävi et vähä liian kunnianhimoisesti koitin selviytyä kaikesta ja sain napattua flunssan itelleni... Törmäsin tässä joku päivä netissä artikkeliin, jossa puhuttii siitä, miten henkilöillä, jotka ei arvosta itteään tarpeeks on useissa tilanteissa vaan kaks vaihtoehtoa: joko luovuttaa heti koska "en kuitenkaa osaa ja selviydy tosta" tai sen sijaa ylisuoriutua "teen täydellisesti ton ja ton ja ton". Vaikka oon täydellisyydentavottelusta koittanu opetella pois, ja samalla opetellu myös itteni hyväksymistä, toi kyseinen artikkeli osu ja uppos kunnolla. Oma arvostuksen puute tulee esille siinä, et koen olevani parempi ihminen, mitä enemmän saan aikaseks asioita (täl kertaa siis jos sopeudun nopeesti uutee maaha ja uusii olosuhteisii, vaik tiiän olevani hidas sopeutuja, puhun heti mahollisimman paljo sekä espanjaa että englantia, opin samantien kaikkien oppilaiden nimet ja koulun kaikki käytännöt. omaksun heti uuen ruoka- ja muun kulttuurin, treenaan paljon fyysisesti ja teen paljon mielikuvatreeniä, kirjotan kiinnostavaa blogia...). Toho yhtälöö ku lisätää vielä herkkä mieli ja herkkä kroppa ja aimo annos stressiä, ni välillä sit käy näin.

Viikon verran oon maannu sängyn pohjalla, ja tänää olo on ekaa kertaa ollu sen verran hyvä, et rohkenin pienelle kävelylle lähikauppaa ja takas. Vaikuttais siltä siis että tauti ois menossa ohi, ja toivon mukaa pääsisin taas jo pian juoksee. En muista millon ois viimeks näin rankka flunssa osunukkaa kohalle! Vaik olo on ollu äärimmäisen kurja, ja päivät piinaavan pitkiä, on monia uusia kokemuksia tullu koettua sairastamisenki aikana. Perheenäiti huolestuneena alko heti keittelee kanakeittoa, ku kuuli et oon sairastunu (lientä, kikherneitä ja vähä kanaretkaleita), ja itse puristettua appelsiinimehua on tullu juotua myös monena päivänä. Pari päivää myöhemmin toimitettii syötäväks sit jo isoäidin keitoksetki (pelkkää lientä). Toissapäivänä yhtäkkiä tuli paha yskäkohtaus, minkä seurauksena silmät lähes turpos umpee ja silmien ympäristö täytty pienistä punasista verenpurkaumista. Säikähin et täs on nyt jotai vakavampaaki menossa, ni lähettii sit käymää lääkärissä. Satuttii hyvää aikaa paikalle, ku odotustilassa ei ollu ketään muuta, ja suoraa pääs lääkärin vastaanotolle. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin kanssa sai saman ilmaisen kohtelun ku paikalliset. Ymmärsin jopa lähes kaiken mitä lääkäri sano, ja apteekista sai hakea karmeenmakusta punasta yskänlääkettä.

Toivon että tää oli nyt viiminen sairastuminen ainaki täällä ollessa. Sairastaminen on aina ikävää, mut jotenki erityisen inhottavaa se on sillon, ku täytyy jakaa koti jonku ei-perheenjäsenen kanssa (sairastutanko jonku muun, saaks muut nukuttua jos yskin koko yön, kehtaanko mennä keittiöö jos näytän haudasta nousseelta). Tää sairastumine opetti taas paljon ja ymmärrän itteeni paremmin, ja nyt oon myös paljo valmiimpi uusiin haasteisiin. :)

Tähän loppuun joitakin kuvia Espartinasista, eli kylästä, jossa asutaan. Espartinas sijaitsee 13 km päässä Sevillasta ja asukkaita on vajaat 15 000. Syvemmin mm. kunnan historiaan voit perehtyä täällä (espanjaksi).