Koulun aloitus

Kaks päivää takana koululla ja hengissä ollaan, vaikka väsymystä onkin jonki verran havaittavissa! Olin varautunu siihen, et ekana päivänä tuun olee melkosen pihalla kaikesta, ku en kuitenkaa tienny suurin piirtein mitää koko koulusta, koulujärjestelmästä, henkilökunnasta tai muutenkaa mistää työpäivää liittyvästä. Tiesin myös jo kokemuksesta, et uusia kasvoja ja nimiä tulee tusinoittain vastaa ja kielen suhtee eteen tulee monia hankalia tilanteita. Kuitenki pääs yllättämää, miten täysin eka päivä imi voimat pois! Yllätyin myös siitä, miten paljon ihminen voi päivän aikana oppii uusia asioita, ja miten paljo ymmärrys eri taustoista tulevia ihmisiä kohtaan voi avartua. Koulun opettajat vaikuttaa tosi mukavilta ja muutenki koulu vaikuttaa hyvältä. Silti on kyl tosi raskasta herätä seiskalta aamulla, ku ei oo sitä pitkiin aikoihin joutunu tekemää. Ja tietty harmittaa ku ei pysty nyt treenaa niin ku on tottunu, ku ei vaan oo aikaa riittävästi, ja on myös pakko antaa kropalle aikaa sopeutuu. 

Opetan siis kansainvälisessä koulussa, jossa noudatetaan brittiläistä opetussuunnitelmaa, ja opetus tapahtuu englanniksi. Oppilaat on kakskielisiä, ja useimpien lasten vanhemmat on nähtävästi espanjalaisia. Koulussa lasten ei oo sallittua puhua muuta ku englantia, paitsi välituntien aikana. Oppilailla on myös espanjan tunti päivittäin. Koulu sijaitsee aikalailla keskellä ei mitään, ja on korkeiden verkko- ja piikkilanka-aitojen ympäröimä. Toisaalta itse koulualue ja rakennukset on tosi viihtysiä, pihalta löytyy koriskenttää ja uima-allasta, ja koulualuetta ympäröi harva mäntymetsä. Pääasiassa teen harjottelun kakkosvuosiluokan parissa eli lapset on 6-7-vuotiaita (osa on juuri täyttänyt 6 vuotta, koska Espanjassa kouluvuosi alkaa tammikuusta). Oppilaat tulee joka päivä kouluun yheksäksi ja koulupäivä kestää neljään. Aamulla on opetusta 9-10.45, minkä jälkeen syödään vartin verran aamupalaa. Kello 11 oppilaat pääsevät pihalle välitunnille, jonka jälkeen on kokoontuminen (nähtävästi joku aamunavauksen tyylinen juttu). Klo 11.30-13 on jälleen opetusta, ja yheltä oppilaat menevät syömään. Ruokailu kestää 45 minuuttia, ja opettajien ei tarvitse syödä samanaikaisesti lasten kanssa, vaan oma ruokatuntini on oppilaiden ruokailun jälkeen (45 minuuttia). Klo 14.30-16 on jälleen opetusta, joka on tosin katkaistu välitunnilla, koska oppilaat eivät enää tähän aikaan jaksa millään istua aloillaan. Monet opettajista jäävät nähtävästi vielä tämän jälkeen tunniksi suunnittelemaan tunteja. Systeemi on siis todella erilainen suomalaiseen verrattuna!

Muita isoja eroavaisuuksia suomalaiseen kouluun verrattuna ovat koulupuvut. Varsinkin nuoret oppilaat on tosi söpöjä tummansinisissä vaatteissaan: tytöillä on skottiruutuiset hameet ja pojilla harmaat suorat housut. Oppilaita on kuitenki tosi vaikea erottaa toisistaan, ku kaikilla on tummanruskea tukka ja tummanruskeat silmät. Lisäksi oppilailla ei ole reppuja, vaan vetolaukut, joita yleensä näkee lentokentillä pienten lasten vetäminä. Yllättyneenä panin myös merkille, että luokkahuoneesta löytyy kaksi vessaa, joissa on verho ovena. Oppilaat hipsivätkin pitkin päivää käymään vessassa, eikä erillistä lupaa tarvita. Suurimman shokin eilen aiheutti ruokailutilanne. Espanjalaiset ovat yleisesti ottaen melko puheliaita ja äänekkäitäkin, ja tykkäävät puhua paljon myös syödessään, koska syöminen on täällä iso ja tärkeä juttu. Meteli ruokalassa olikin siis valtava ja 45 minuutin ruokailuvalvonnan ja -avustuksen jälkeen korvat soivat ja oma ruokahetki tuli enemmän kuin tarpeeseen! 

Tänään aamupäivä kului vähän erilaisissa merkeissä, kun pääsin koulubussin kyytiin hankkimaan rikosrekisteriotetta. Espanjassa vaaditaan kuulemma sekä suomalainen että espanjalainen, joten jälkimmäinen oli hankittava. Mukaan lähti myös yksi koululla tällä viikolla aloittava englantilainen opettaja, jonka oli määrä hankkia rikosrekisteriotteen lisäksi sosiaaliturvatunnus. Ensin ajettiin Sanlúcariin, jossa mentiin jonkinlaiseen maahanmuuttovirastoon. Vuoronumero käteen, ja odottelua kesti 45 minuuttia. Koska rikosrekisteriotetta ei tuolta saanut, ajoimme sen jälkeen Sevillaan, josta sen sai hankittua. Plaza de España on lähes jokaisen Sevillan matkailuesitteen kuvissa, ja yllättävää kyllä, sinne on sijoitettu kaupungin virastoja. Ulkona oli vastassa pitkä jono ihmisiä, jotka kuulemma jonottivat saadakseen NIE-numeron, jonka ulkomailta muuttanut tarvitsee voidakseen työskennellä Espanjassa. Jonossa menee kuulemma reilut 2,5 tuntia... Onneks selvittiin n. puolen tunnin jonotuksilla tällä kertaa, ja koulubussikuskin avulla papereiden täyttely sujui jouhevasti. Koko reissuun saatiin kulumaan kolme tuntia, ja en kyllä ihan heti jaksais tota ruljanssia käydä läpi uudestaan. 

Vielä ensi viikon seurailen opetusta ja koetan oppia tuntemaan oppilaat sekä luokan käytännöt mahdollisimman hyvin, ja sen jälkeen pitäisi itse uskaltautua luokan eteen.

Huikea Plaza de España

NIE-numeroa jonottavia

Jouluvaloja appelsiinipuissa

Iglesia de Sanlúcar ja jouluvaloja

Kulttuurishokki

Ensihetket vietetty Espanjassa. Viime kerralla ulkomaille muuttaessa tuntu siltä, et uutee kulttuurii sopeutuminen ei menny ihan tavallista kaavaa, koska Ruotsi oli niin tuttu maa jo entuudestaa. Nytkää ei mennä perinteisee mallii, ku "kuherruskuukauden" tai "turistivaiheen" sijaa hyppäsin suoraa siihe varsinaisee shokkivaiheesee. Tähän mennessä on ollu vaikee nähä niit hyviä puolia täällä olemisessa ja aika monta kertaa on käynny mielessä kuin kiva ois olla Suomessa. 

Eiline matkustus- ja perille saapumispäivä oli rankka. Matka meni hyvin: lennot oli suht ajallaan, matkatavarat tuli perille, kukaa ihan älyttömän kipeen olonen ihminen ei hönkiny niskaa, vaik lapsi yhtä penkkirivii taaempana oksenski jne. Perillä Sevillassa oltii paikallista aikaa puol kasin maissa, ja saatiin autokyyti kämpille. Siin vaihees ku kuultii et El día de Reyesin (loppiainen) takia kaupat ei oo auki, eli mistään ei saa vettä tai ruokaa, meinas vähä hätä tulla. Meille yläkertaansa alivuokraava suunnistajaperhe tarjos meille sit onneks illallista ja vettäki oli jäänny puolisen litraa varastoo, ni selvittii yön yli.

Día de Reyesiin kuuluu karkkien heittely, ni kadut on nyt täynnä (liissaantuneita) karkkeja

Suihku ja yöunet aiheutti sen, et tänää on ollu jo helpompaa ja maailma näyttää kirkkaammalta. On ollu joitaki hetkiä ku on ollu ihan mukavaa ja muistunu mielee, miks tänne tuli lähettyä. Aamulla käytii ulkoiluttamas perheen koiraa, ja auringon lämpö oli ihan mieletöntä! Iltapäivällä napattii maastopyörät alle ja tehtii pyörälenkki lähikyliä kierrellen ja miun tuleva koulu tsekaten, ja oliha se nyt sata kertaa siistimpää, ku kuntosalilla spinning-pyörällä polkeminen. 

Ayuntamiento de Umbrete (Umbreten kunnantalo)

Iglesia de Umbrete (kirkko)

Eniten kaipaan suomalaista kunnon suihkua, jost tulee lämmintä vettä kovalla paineella. Saunakaa ei ois pahitteeks. Kylmää ja kosteaa sisäilmaa tottuminen vie taas aikansa, ja kyl vaan tykkään paljo enemmän suomalaisesta tavasta riisua kuraset kengät eteiseen. Keittiön lattia täällä on yhtä likanen ku lähikadut ja muutenki hygieniataso aika erilainen. Lisäks on ollu vähän hankaluuksia tottua koirataloudessa elämiseen, varsinki ku se koira ei meistä oikeen tunnu tykkäävän tai pelkää meitä (ei se kuulemma ketään muita oo ikinä tolleen haukkunu ja niin ystävällinen normaalisti..).

Päivä kerrallaan ja pienin askelin. Ois ollu mukavaa et täs ois ollu pikkasen enemmän aikaa ennen opetuksen alkamista, maanantai tulee aika nopeesti.

Uuteen vuoteen

Tosi hurjaa ajatella, et viikon päästä oon jo ekan yön viettäny Espanjassa. Loppiaisena lähtee nimittäin lento etelään. Oha tät reissuu tullu valmisteltuu jo hyvän aikaa, mut silti tälleen viime hetkillä tuntuu, et se tulee vastaa kauheen nopeesti. Tällä hetkellä to do -list ja reissun valmistelut näyttää tältä (eli aika hyvältä jo!):

1. Hanki harjottelupaikka

2. Hanki mentori eli ohjaava opettaja harjottelukoululta

3. Tee harjoittelusuunnitelma ohjaavan opettajan kanssa

4. Hyväksytä harjottelusuunnitelma yliopistolla

5. Hae apurahaa: apurahahakemus, learning agreement, harjoittelupaikasta allekirjoitukset, yliopistolta allekirjoitukset, toimitus yliopiston työelämäpalveluihin

6. Varaa raportointiseminaariaika

7. Osta lennot

8. Eti asunto

9. Hommaa matkavakuutus, joka kattaa 3kk ulkomailla

10. Alivuokraa oma asunto

11. Ilmoita asumismenojen muutoksesta Kelaan

12. Tee muuttoilmoitus ja siirrä kirjat

13. Selvitä löytyiskö keltään kontakteja Espanjaan ja erityisesti suunnistajiin

14. Ota yhteyttä Sevillan suunnistusseuroihin

15. Hanki tarvittavat lääkkeet ja ravintolisät matkan ajalle

16. Eti ja käy läpi kartat aiemmilta Espanjan reissuilta, jos jotain vois hyödyntää

17. Selvitä matkustus lentokentältä asunnolle

18. Selvitä kulkuyhteys asunnon ja koulun välille, sekä tarviiko koululla työskentelyä varten jotain erityistä mukaan

19. Suunnittele vikat päivät Suomessa

20. Ota kopiot tärkeistä asiakirjoista ja henkilöpapereista

21. Osta "isäntäperheelle" tuliaisia Suomesta

22. Etsi teemakirjallisuutta harjoittelua varten, ja perehdy siihen

23. Mieti puhelinliittymät: espanjalainen, suomalainen?

Tänään on muuten vuoden 2016 viiminen päivä, vaikkei kyl uskois kelin puolesta. Kävin vähän vaeltelemassa kartan kanssa sulassa metässä, ja oli se vaan taas aika mukavaa 6,5 viikon tauon jälkee, vaikka kerran jos toisenki ote herpaantu aika radikaalisti. En malta oottaa et pääsen Espanjan maastoihi haastaa itteeni kunnolla!

Hyvien asioiden täyteistä uutta vuotta 2017! :)

Lapin taikaa

Vuodesta 2007 on tullu ravattua Lapissa itsenäisyyspäiväviikolla, useimmiten Ylläksellä, mut myös Saariselällä ja tänä vuonna Luostolla. Ekoina vuosina päätarkotuksena oli osallistua Ensilumen Rasteille, ja niiden jälkeen hyödyntää tarjolla olevat hiihtosuunnistusreenit. Sittemmin hiihtosuunnistus jäi, ja kaikki treenit tulee nykyään tehtyä hiihtäen ja juosten. Tänä vuonna treenimäärät jäi melko maltillisiks, koska akilles ei vielä kestä kovin isoa treenimäärää, eikä pertsaa tai juoksua. Eli kaikki hiihot tuli tehtyä vapaalla, mikä ei oo niin miun sydäntä lähellä ku pertsa, mut pääsee vapaallaki nauttii huikeist maisemista. 

Ajattelin antaa kuvien kertoo, mikä tänne vetää yhä uudestaa ja uudestaa. Joka kerta jaksan ihmetellä kaikkia eri värejä, mitä täält löytyy (ja vastapainona niitä päiviä, ku maisema on täysin mustavalkonen), auringon voimakasta hehkua, sinistä hetkee ennen pimeän tuloa, lumen eri olomuotoja, sitä rauhaa ja levollisuutta, mikä valtaa mielen ku sivakoi tunturia ympäri. Erityisen hienoo on viettää itsenäisyyspäivää suomalaisen, talvisen luonnon keskellä. Ihan mieletöntä et Suomesta löytyy tällasia paikkoja!

Seuraavat kuvat on kaikki Luostolta.

Seikkailua kohti

Edellisen kerran ku muutin ulkomaille n. kolme vuotta sitte, olin ladannu itelleni ja vaihtoajalleni todella kovat odotukset, tavoitteet, toiveet ja unelmat. Ku palasin Suomee, olin omasta mielestä sössiny koko vaihtokokemuksen. En ollu oppinu kieltä tarpeeks hyvin, en ollu treenannu tarpeeks hyvin, en ollu suunnistanu tarpeeks monessa maastossa, en ollu matkustellu tarpeeks, en ollu nauttinu tarpeeks... En ollu päässy tavotteisiini enkä varsinkaa ollu muuttunu perustavanlaatusesti ihmisenä (niin itelleni uskottelin yhä uudestaa ja uudestaa). Miten synkkiä ajatuksia pienen ihmisen pienessä mielessä voikaa liikkua, ja miten pelottavan lujaan egon otteesee voi joutua. 

Kesällä 2014 alotin projektin, jonka tavotteena oli tutustua itteeni, tunteisiini ja ajatus- ja toimintamalleihini, ja tunnistamisen jälkee alkaa muuttaa niitä positiivisemmiksi ja toimivammiksi. Kävin läpi kaikkia inhottavia, syytteleviä, mitätteleviä, itsekriittisiä tunteita, joita ego miulle tarjos, ja oli itse asiassa tarjonnu jo monen monta vuotta. Projekti eteni hyvin hitaasti ja vaivalloisesti, eikä joka hetki selvitty omin avuin. Mut mitä pitemmälle pääsin, sitä selkeemmin miulle alko valjeta, et todellisuudessa olin muuttunu ihmisenä vaihon aikana ihan älyttömän paljon. Itse asiassa enemmän ku oisin ikinä voinnu muuttua. Olin vihdoin viimein saannu kiireisen arjen keskelle ajanjakson, jollon pystyin olla rauhassa ja kohdata omat rehelliset tunteet ja ajtukset. Yllätyksenä tuli, et ne ei ollukaa ilosia ja myönteisiä, vaan negatiivisia ja jopa lamaannuttavia. Olin tajunnu, etten oo tyytyväinen omaa tilanteeseeni, ja halusin muutosta.

Nyt 2,5 vuotta myöhemmin toi samainen projekti on edelleen käynnissä. Oleellisena osana siihen kuuluu itsetunnon ja -luottamuksen vahvistaminen, onnistumisiin keskittyminen ja positiivisen ajattelutavan harjoittelu. Edelleen tulee tilanteita, jolloin sisäinen perfektionisti kerjää huomiota ja koittaa saada miut tuntee itteni epäonnistujaks. Osaan kuitenki tunnistaa jo aika hyvin noita tilanteita, enkä anna tunteiden viiä mukanaan. Koen nauttivani elämästä ja arjesta, eikä pienet vastoinkäymiset tunnu siltä et ne kaatais koko korttitalon. Oon tyytyväinen siihen mitä teen, ja seison valintojeni takana. Oon opetellu antamaan itelleni anteeksi ja olemaan lempee itteeni kohtaan. Tai no, opettelen koko ajan. Todellisuudessa miul on ollu kaikki hyvin koko ajan, mut en oo pystyny näkee sitä, koska en oo ollu sovussa itteni kanssa. 

Ennen oisin todennäkösesti ollu täs vaihees jo todella huolissani ja peloissani kevään kuvioista: mitä jos kaikki menee pielee, mitä jos onnistun hankkii vamman, mitä jos oon kipee koko ajan, mitä jos kaikki kamat varastetaa, mitä jos stressaan harjottelua ihan liikaa koko ajan jne jne jne. Lista ois jatkunu maailman äärii. Tunnustan, et oon nytki huolehtinu ja stressannu pitkin vuotta (ei oo ihan yksinkertasta lähtee tost noin vaan toisee maahan), mut huolehtimisen sijaan oon pyrkiny keskittymää kaikkee positiivisee. Sen takia en oo myöskää kasannu isoa pinoa tavotteita. 

On kiehtovaa lähteä tutkimaan, kokemaan, tuntemaan ja seikkailemaan. Yhessä vaiheessa säikähin pahasti sitä, et lapsi miun sisällä on kadonnu, mut nyt se on löytäny tiensä takasin, ja se on äärimmäisen huojentavaa.

Nauti, sillä kaikki muu loksahtaa sitä myöten kohdalleen.

Wayne W. Dyer