keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Några tankar innan sista tillfälle

Något har hänt. Det märkte jag vid första ögonblicket när jag började titta på mumin i youtube. Dom pratade sjukt konstigt! Å då jag ba: var är det för nånting?? Tills jag fattade det: dom pratar ju finlandssvenska!! När jag övade till studentsskrivningarna fyra år sen genom att titta på mumin tyckte jag att det var bra övning för mig. Nu tänker jag helt annorlunda. Jag måste ha lärt mig nånt här under min studentbyte för nu hör jag skillnaden mellan de två språken: finlandssvenska och det äkta svenska. Det känns ascoolt faktiskt. :) 

Myös ku olin viime viikol kirjastos kirjottelees aka-esseetä huomasin iha uuen ongelman: mielee tulvii sanoja ruotsiks vaan ei suomeks. Yhtäkkii se sujuva suomenkielinen teksti ei ollukkaa enää itsestäänselvyys vaa joutu käyttää netin sanakirjoi ja synonyymihärveleit et sais palautettuu mielee suomalaisii termei. Kära nån! Huomasin myös ärsyyntyväni viereisel koneel ryhmätyötä äänekkääst tekevää porukkaa. Kyseinen ruotsia puhuva porukka ei ois ärsyttäny niin paljo tammikuussa, mut nyt se ärsytti tosi paljon, koska ymmärsin mitä ne puhu! Ennen oisin vaan voinnu sulkee sen jutustelun taustameluna pois ajatuksista ja keskittyy omaa työhö, mut nyt en pystyny olla kuuntelematta, samal  taval ku ne ois puhunu suomea.

Kyl täytyy siis myöntää et jotain tääl on tarttunu. Toivoin ehkä et ois tarttunu enemmänkin ja osaisin puhuu ite sujuvammin, mut toisaalt jos nyt tulisin takas ja oisin tääl pitempää, ni varmaan aika nopeesti pystyisin oppii puhumaa tosi sujuvast. Tää oli nyt vaan liian lyhyt aika. Kuitenki pystyn kommunikoimaa iha eri taval ku ennen ja lasten kirjoist on päästy akateemisten tekstien ymmärtämisee, ni onha seki jo jotain. Kuin nopeest tää kielitaito sit katoaa ku ei sitä tuu missää käytettyy? Toivon ainaki et Jukolas ehtisin näkee näit uusii kavereita ja pystyisin puhuu ruotsii niitten kans, etten oo jo siihe mennes unohtan kaikkee.

Vaihost ei oo enää ku rippeet jälellä. Tänää illalla on musiikin kurssin musikaaliesitys ja sen jälkee onki vaa huoneen siivous ja pakkausoperaatio. Kävin tänää hakemas letter of confirmationin eli lapun, joka pitää toimittaa Turun yliopistolle ja joka vahvistaa sen, et oon lähten täält pois. Lisäks oon jo vähä alottan siivoilua ja pakkailua, mikä on kyl melkosen tuskasta ku oon flunssas vieläki. Tänää on onneks ollu jo pikkase parempi olo, mut ei terve kuitenkaa. Vihaan sitä ku joutuu muuttaa kipeenä! Ihan tarpeeks rankkaa se on terveenäki. Eikä lentokonees istuminenkaa kovin mukavaa räkäsenä oo.

Fiilikset on jo pitkää ollu hyvinki alavireiset. Nyt päällimmäisen on pettymys, ärtymys, katkeruus. Jäi niin paljo kivoi asioit kokematta tääl tän flunssan takii. Ärsyttää et muut sai nauttii loppuu asti ja miult se vietii. Eniten harmittaa se etten päässy enää käymää Tinnerössä: oisin nii kovast halunnu tehä vikan pitkän lenkin siel, nyt ku siel on kesästä ja kaikki eläimet laitumilla. Turhauttaa myös noi SM:t, jotka meni nyt sit taas niin ku monena vuonna aiemminki: pielee jo ennen starttia. Tuskasinta on se, etten mie pääse ees yrittää. Jos pummaa hirveesti tai ei jaksa juosta ni tietää et täytyy vaa treenaa lisää, mut on paljo vaikeempaa kestää sitä et en saa ees mahollisuutta kokeilla oisko miust mihinkää. 

Toivon et saisin jostai positiivisia ajatuksia ja uskoo siihe et kyl täält pohjalt nyt taas kannattaa pyrkii ylöspäi. Ja et pystyisin miettii tät vaihtoo kiitollisena siint mitä kerkesin tehä ja kokee, enkä katkerana siint mitä jäi kokematta. Mut ehkä pikkuhiljaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti