perjantai 9. toukokuuta 2014

Loppukirin alku

Kiire on miun toinen nimi täl hetkellä. Ja ahdistus on tunne, joka valtaa mielen, jos vähänki pysähtyy ajattelee jotai. Tänää varasin nimittäi lennon Suomee ja se on tasan kahen viikon päästä.! Järkyttävän pian siis! Nyt on oikeesti alkanu iskee tajuntaa se, et täält lähtää iha pian pois ja sit se on siinä. Nyt ku oon just alkanu niin kovin hyvin viihtyy tääl! Ja ois niin paljo viel asioit tekemättä ja paikkoi näkemättä! Sen sijaa et ehtisin nauttii viimisist hetkist tääl kavereitten seurassa treenaillen, matkustellen ja juhlien, menee kaikki aika koulujuttujen parissa. Ois siis se kaks viikkoo aikaa saaha portfolio valmiiks sekä kirjotettuu typerä aka-essee, jota en oo vieläkää saannu tehtyy. Muuten joo ihan ok tehtävät, mut ku en vaan osaa tehä kumpaakaa ja se tekee täst vähä vaikeempaa. Oon nyt kolme päivää jumittan täyspainosest koneella ja koittan edetä tos portfolios ja oonki saannu aikaseks about 3 sivuu ruotsinkielistä tekstii, mut viel on paljo jälellä. Ei täs auta muu ku yrittää vaa puskee eteepäin. Lisäks huomen on ruotsin suullinen tentti ja lauantain kirjallinen tentti. (joo Ruotsis harrastetaa viikonlopputenttejä, tosi kiva) Oon valmistautunu huomisee tenttii mm. seuraamal euroviisujen semifinaalei kämppisten kans ja käymäl OK Skogsströvarnan kansallisis, mut silleehä sitä parhaiten tulee keskusteltuu. 

Käynnis oleva viikko on ollu melko synkkä. Ehin täysin kadottaa itseluottamuksen, ku ei oo kisat sujunu niin ku ois pitäny, ei oo juoksu tuntunu ollenkaa hyvältä, jalka ei oo antanu juosta eikä kävellä ja koulutehtävät ei oo edistyny ollenkaa. Ehin siis toisin sanoen aatella etten oo hyvä yhtää missää, kaikki vaiva mitä oon minkää etee nähny on ollu turhaa ja vihaan itteeni oman saamattomuuteni takia. Pettymys ja itseinho purkautu eilen kauheena itkupotkuraivarina. Mut tänää yllätys yllätys kisat meniki hyvin ekaa kertaa tänä vuonna! Nyt tuntuu taas et kyl täst kaikest viel selvitää. ;) Heti alkuverkates tuntu juoksu iha erilaiselt mitä se on ollu tähä asti ja varmaa suurin syy oli siin et sato vettä. Sain pitkäst aikaa henkee toisin sanoen! Vaik ei ollu mitkää järin suuret kisat (500 henkee), sain ladattuu itteni täytee virtaa ja ootin into pinkeenä lähtöpaikal omaa lähtövuoroo. Ei ees pyrkiny mikää biisi päähä. Ykköselle oli vähä  ylämäkee ja risuu ja kivikkoo ja juoksu ei tuntunkaa enää nii hyvält ja ehin jo aatella et tässäks tää nyt taas oli, mut sit kuitenki helpotti ja jaksoin puristaa. Ja kellotin jopa nopeimman väliajan ykköselle! Suunnistus suju lähes puhtaasti, mitä nyt neloselle vedin n. 10m ohi rinteessä väärälle kivelle, mut ku vertaa aiemmis kisois tulleisii pummeihi, ni ei tota voi melkee ees laskee virheeks. Tuloksena kolmas sija ja rutkasti itseluottamusta ja uutta intoo!

Ja siis on tääl ollu kivoiki asioi viime aikoin, tack vare Ellu, joka oli miun seurana. :) Ei voitu tehä juurikaa asioit, mitä olin etukätee miettiny, ku en viittiny jalkaa rasittaa turhal kävelyl, mut ehittii kuitenki pyöräillä Linköpingii ympäri, käyä tutustuus vähä Gamla Linköpingii, viettää aika nuivaa vappuu ja tehä herkkuannokset letuista ja frozen yoghurtista, nam! Ja Tiomilassaki tuli juostua viien vuoden tauon jälkee, vaikkei siel sit mennykkää niin hyvin ku olin toivonnu. 

Seuraaviks päiviks (viikoks?) hautaudun siis koulutehtävien parii ja toivon saavani ne tehtyy, et saisin jotai opintopisteitäki tält vuodelta.Toivon kyl et ehtisin jossai välis tehä jotain muutaki. Onneks nyt on ollu aika sateist viime aikoina ni ei oo sentäs niin älytön hinku ulos koko ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti