tiistai 1. huhtikuuta 2014

Pikavisiitti Suomen puolelle

Aika menee nopeesti sillon ku on tekemistä. Ja tekemistähä miul on viime aikoin ollu. Viime viikonloppu meni kevätleirillä Ahvenanmaalla. Jos ja kun jolleki on vielä asiat hämärän peitossa, ni (ainaki miulle) isoja muutoksia on tapahtunu tän talven aikana. Kyseine leiri ei nimittäi nyt ollukaa VeVen leiri, vaa Angelniemen Ankkurin. Edustan siis täst kauest eteepäi ankkureita. Välil on tehtävä muutoksia, jotta pääsee eteepäin, ja siks näin. Seuravaihon takii oliki nyt vähä ekstraperhosia mahassa ennen leirii, ku en yhtää tienny mitä tuleman pitää. 

Reissu alko torstaiaamun klo 9.20 ku juoksin kaikkien kamojen kans bussipysäkille. Aikaa tasata hengitystä jäi n. 5 sekuntia eli erittäin onnistunu ajoitus! Bussilla sit Linköpingin resecentrumiin, josta junalla Tukholmaan, jossa tunnin venailu Cityterminalissa, josta laivabussilla Kapellskäriin, josta laivalla Maarianhaminaan. Tuli todellaki sellane olo et tulee oikee kunnol hyödynnettyy julkisii kulkuvälineit. Juna- ja bussimatka kulu ihan mukavast maisemii katelles ja eväit syödes. Laivamatka oli sit vähä kurjempi. En edelleenkää tykkää matkustaa yksin laivalla. Tulee yksinäine olo. Livebändi tarjos kyl ihan mukavaa viihdettä ja ruotsalaiset yhteislaulut oli nii mukaansa tempaavia, et huomasin itekki loppuvaihees jo laulavani mukana. Kuitenki miul oli hirveesti aikaa yksin omien ajatusten kanssa ja tajusinki jossai vaihees jälleen kerran yrittäväni löytää vastauksii sellasii kysymyksii ku kuka mie oon? tai minne mie oon menossa? ja mitä mie elämält haluan? sekä mitä elämäl on miulle annettavana? Ku laiva vihdoin tuli perille Maarianhaminaa 18.15, olin mie jo iha pyöräl päästäni omist sekavist, syvist ajatuksist, jotka ei johtanu mihinkää. 

Mut siel se sit ootti heti terminaalin ulkopuolella! Rono-talo nimittäin! Siint on tullu vähä läppä täs vuosien varrella. Reissattii lukion lyhyen saksan lukijoitten kans päivälaival Ruotsii ja ku pysähyttii Maarianhaminas, oli kaikki 11 ryhmäläist kannel ottaas innoissaa kuvii. Reissun jälkee sit ku jaettii kuvat, löyty koneelt joku reilu 20 kuvaa, jois oli kaikis toi rono-talo... Torstaina en sit enää viittiny tehä mitää varsinaist reeniä, ku aattelin et ei oo mitää järkee noin rankan matkustuksen jälkee. Hirveest hotsitti kyl lähtä juoksee. Sen sijaa sit jumppailin pikkase ja tein ruokaa.

Vihdoinki livenä!
Kolmeen päivään mahtu 5 suunnistusreeniä erilaisil teemoilla eri maastoissa. Perjantain aamupäiväl oli käyräreeni, joka meni miun osalt kyl ihan penkin alle. En jaksanu keskittyy ollenkaa ja ärsytti ku ei rastit löytyny ja joutu pummailee nii hienos maastos. Iltapäivän rastinottotreeni meni sit jo paremmin, mut oli kyl vauhtiki tosi hidas. Mut oli kyl ihan huikeit avokalliomäkiä! Lauantain leirikisas juutuin mukulakivikoihi, joit tuntuu Ahvenanmaal piisaavan! Ärsytti ku muut osas löytää paremmat reitit ja ite en päässy mihinkää. Iltapäivän sprintti Maarianhaminas suju sit jo iha hyvin ja olin suorituksee jopa iha tyytyväinen. :) Loppuverkates ehin käyä ihastelees Pommernia ja oliha se aika komee auringon laskies. Sunnuntain oli multitekniikkatreeni, jos oli vähä tunnelii, käyrää ja peitettyi alueit. Osan rasteist löysin iha hyvin, mut sit oli niitäki, joille en koskaa löytäny. Jotenki onnistuin säätää itteni yhel välilläki täysin väärää mäkee. Ei ollu helppoo.

Pommern
Kummaa punasta kivee



Luonnon omia portaita

Leirikisan jälkispekut

Kotiinlähdön hetki tuntu tulevan kauheen pian ja siel sitä sit istuttiiki jo terminaalis 13 aikaa Ruotsin aikaa (kerranki sattu kellojen kääntö hyvää paikkaa, ku ei tarvinnu takaspäi tulles kääntää kelloo ollenkaa, olin jo valmiiks Ruotsin ajassa :) ). Täl kertaa tulin laival Tukholmaa asti eli merellä ehittii seilata 5,5 tuntii. Linnottauduin keulaa istumaa seaside cafésee, piirtelin karttoi ja söin eväitä. Jossai vaihees tuli risteilyisäntä kertoo et alkaa karaoke. Ärsytti ku yks pappa laulo koko ajan ja jossai vaihees sit aattelin et jos se laulaa kolmannen kerran ni miunki sit täytyy. Ja sinnehä sitä sit päädyttii. Ensimmäine kerta ikinä ku lauloin yksin karaokea ja vaik se meniki iha penkin alle, ääni loppu keske ja yskin loppuajan, ni olin silti ylpee itestäni et uskalsin nolata itteni kaikkien niitten eläkeläisten edessä. :D Sen jälkee esiinty pari melko surkeeta taikuria lapsille ja sit tuli kahen miehen bändi soittaa tanssimusaa. Oli kyl surkein bändi mitä oon nähny. Googletti jonku kappaleen ja sit toine laulo ja toine säesti syntikal. Huomasin miettiväni et miten ihmees tollain voi olla kannattavaa, et ku tuollaki oli ohjelmaa muuallaki samaa aikaa; oli bingoo ja tietokilpailui ja toisii livebändei jne. Kuitenki päivälaiva ja ei siel nyt niin kauheest tuntunu ihmisii olevan ja eihä ne liputkaa kovin paljoo maksa. Hämmentävää.

Pitkän matkustuksen aikan onnistuin hankkii itelleni pienen leirin jälkeisen masiksen, ku oli taas iha liikaa aikaa ajatella. Olin ennen leirii tosi innoissani ja aattelin vaan sitä varsinaist leirii: hyvii treenejä, hyvii maastoja, mukavaa seuraa jne. Vaikkei toi leiri nyt ollu fyysisest rankimmast päästä, ni se oliki yllättäen henkisest tosi raskas. En ollu osannu ottaa huomioo, millasii vaikutuksii sil on, et reissaan Suomee. Ja vaikkei Ahvenanmaa nyt ihan Manner-Suomelt tuntunukkaa, ni silti se ehti laukasta koti-ikävän. Tai ei ehkä koti-ikävää, mut jotai sen tapasta kuitenki. Oon ollu tääl nyt tosi pitkää ihan omis oloissani, vähä semmoses omas kuplassa, ja nyt sit reissasin sen kuplan ulkopuolelle. Huomasinki taas miten kivaa on, ku kaupas on tuttui suomalaisii tuotteita, kassal voi maksaa euroilla, ymmärtää kaiken mitä muut ympäril puhuu jne. Telkkarist tuli Salkkarit ja jouduin vaihtaa kanavaa, ku tuntu jotenki helpottavammalt kattoo ruotsalaisii ohjelmii.

Vähä samal taval ku sillo ku muutin Turkuu, iski nyt taas identiteettikriisi aika vahvana päälle. Oonks mie nyt suomalainen vai ruotsalainen vai veveläinen vai angalainen vai kaikkee sitä, jotain niitten väliltä vai ihan jotain muuta? Miks pitää ylipääns koko ajan vertailla kaikkee keskenää? Miks pitää koko ajan ajatella hirveesti kaikkee? Miksei voi vaa treenata ja pitää hauskaa? Oon ennenki päätyn siihe tuloksee et analysoin iha liikaa ja päädyin siihe taas.

Joka tapaukses oli kivaa käyä Ahvenanmaalla, en ollu siel aiemmin koskaa käynnykkää. Säät oli aivan mahtavat koko leirin ajan, maastot oli huikeita (tosin kyl melkosta rytööki mahtu joihinki kohtii) ja ei oo kyl siis mitää valittamista. Nyt täytyy itte vaan oppii (taas?) suunnistaa ja treenata lisää, et kesäl kulkee. Avokalliomaastot on aina ollu miulle vaikeita ja nyt huomasin sen taas. Lisäks pitäis opetella käyttää kompassii ja hankkii jostai rohkeutta juosta kivikois ja kallioil vauhikkaammi. Jotenki pitäis myös taas löytää tatsi tähä arkee ja jonnee hävinny ruotsin kieli.

Kastelholms slott ja kaks rillipäätä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti