tiistai 18. maaliskuuta 2014

I lugn och ro?


Miten syvälle ihmisee voikaa tehokkuusajattelu juurtuu? Suomes aattelin kaiken kiireen keskel miten ihanaa on päästä tänne ku voi kerranki ottaa vähä rennommin. Nyt ku oon tääl ja voin ottaa rennommin, en osaakkaa! 

Minuu on pienest pitäen kiikutettu jos minkälaisii harrastuksii ja oon tottunu siihe, et koko ajan ollaa menos. Koulusta ja kotoonta on iskostunu päähä sellane mielikuva, et ahkeruutta ja työntekoo arvostetaa: mitä enemmän ja mitä lyhyemmäs ajas saa aikaa sen parempi. Rentoutuu ja huiliiki pitää välillä, mut sellane pelkkä löhöily ja oleminen pidemmän päälle ei oo hyvä juttu. 

Jotenki toi tehokas puurtamine on sit vaan iskostunu yhä syvemmälle yliopistossa. Valtiolt tulee paineet edetä opinnois siihe tahtii ku muutki tai mielellää jopa vähä nopeemmin. Jos et etene tarpeeks ni et saa tukee. Koko ajan lasket ja mietit et riittääks opintopisteet nyt varmast, ja mitä jos käyki sillee ettet pääsekkää jostai kurssist läpi. Siinähä sitä sit yrität tuskailla ja tasapainoilla urheilun ja opiskelujen välillä. 

Muut OKL-opiskelijat ei suinkaa helpota tät tilannetta ollenkaa. Useimmat on viettäny välivuoden koulunkäynninohjaajana tai ainaki avustajana ennen yliopisto-opintojen alottamista ja saanu hirmusesti kokemusta, mihi pystyy aina vastaukset peilaamaa. Tai sit löytyy jo joku toine tutkinto. Ainaki sijaisuuksii on tehty jo vaik kuin mones eri koulus kaikil mahollisil luokka-asteil. Lisäks monil riittää intoo panostaa opintoihi niin paljo et arvosanat on koko ajan hyviä tai erinomasia. Jos ilmenee joku ylimääränen koulutus tai tapahtuma, ni sinne osallistutaa et saahaa lisää sitä arvokasta kokemusta, jost aina jauhetaa. Monil on niinki paljo intoo et lukee useempii eri sivuaineita ja on kirjoil useemmis eri tiedekunnissa samanaikasesti. 

Minuu on koko opiskeluajan ärsyttäny se, et tunnen olevani paljo huonompi tuleva opettaja ku muut. Pääsin suoraa lukiost sisää yliopistoo, ni opintoi alottaes miul ei ollu minkäälaist kokemust mistää opettamisee liittyväst. Empä ollu lukios lukenu ees psykaa ku vaan yhen pakollisen kurssin. Opiskeluaikan oon tehny vaan pari hassuu sijaisuutta, ku ei vaan yksinkertasest kerkee kaiken urheiluhässäkän keskellä. Kahen ekan vuoden jälkee luovuin 60 opintopisteen vuosivauhista, ku ei pää yksinkertasest enää kestäny. Nyt oon pyrkiny saamaa sen 45 vuodessa, mitä kela vaatii. 

Tänne tulles aattelin irtautuu tost kamalast stressipyöräst ja nauttii puolen vuoden ajan opiskelust ilman paineita. Miul on läsnäolo-opetusta yhteens 8 tuntii viikossa, jost 3 tuntii maanantai-iltasin, 3 tuntii keskiviikkoiltasin ja 2 tuntii torstaiaamupäivisin. Joilleki toi määrä tuntuis varmaa tosi paljolt, mut OKL:s oon tottunu olee yliopistol 4 kertaa enemmän, ni tää tuntuu lomailulta. 

Kerranki on aamusin aikaa syyä rauhas aamupalaa, on aikaa nauttii lounast kaikes rauhassa, on aikaa keskittyy treeneihi ja tehä ne kunnol, on aikaa nähä muit ihmisiä, on aikaa tehä ruokaa, aikaa kattoo telkkarii jnejnejne. Mut koko ajan joku nalkuttaa miun pään sisäl et miten sie voit olla noin laiska ja hyödytön, ei tollee sais vaan olla ja löhötä päivät pitkät. Huomaan koko ajan miettiväni et oliks miul nyt jotai koulujuttui, mitä piti tehä tai oliks jotai muit asioi, mitä piti hoitaa. Ja nukkumaa käydes en oo tyytyväine siihe, jos oon päivän aikan "vaan" tehny kaks reenii, siivonnu, pessy pyykit, käynny kaupas ja tehny ruokaa. Tuntuu et pitäis tehä paljo enemmän. Muut vaihtari, joittenkaa oon aikaa viettäny, ei helpota tät asiaa, ku niil tuntuu jostai syyst olevan iha hirveesti kouluhommii, mitkä pitää saaha tehtyy. Monet on ollu sillee et jos on jotai illanviettooki, et joo sori, en voi tulla ku on nii paljo näit koulujuttuja. Eihä se nyt kai sillee pitäis vaihos olla?

En tiiä miten saisin uskoteltuu itelleni, et tää elämä mitä tääl nyt elän, on ihan yhtä hyväksyttävää ku kaikki muuki, et ei täst pitäis potee huonoo omaatuntoo. En tiiä, ehkä tähä tottumine vie sit vaa enemmän aikaa viel. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti