keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Sitä tavallista

Tänää tuli tasan kuukausi täytee tääl. Tuliki samal rikottuu vanha ennätys, tai no itse asias se meni rikki jo viikko sitte, ku aiemmin oon viettän ulkomail aikaa yhtäjaksosesti kolme viikkoo. Fiilikset on alusta asti heitelly aika rankast puolin ja toisin ja sitä ne tekee vieläki. Toisaalt tuntuu, et oon ollu tääl jo tosi pitkää ja sopeutunu tänne hyvin, toisaalt sit taas tuntuu et vast lähin Suomesta ja kaikki on vieläki tosi hankalaa. Tuntuu myös ouolt ku kevät on tääl nyt niin pitkäl jo (linnut laulaa, purot solisee, lumet on lähes sulanu ja koht ei tartte hanskojakaa enää lenkillä). Semmoin olo et ois jo iha koht lähös täält pois, vaik kuitenki tää vaihtoaika on vast alkanu. Kaiken kaikkiaa tää eka kuukausi on kait aikalailla vastannu miun etukätee asettamii odotuksia.  

Täl hetkel harmittaa ehkä eniten se, et en oo uskaltanu puhuu niin paljo ku oisin halunnu. Kuitenki miun yks päätavotteist on saada puhe sujuvammaks ruotsin kielel. Jotenki ehkä oletin et oisin aivan surkee ku tuun tänne ja sit puhun vaan koko ajan ja supernopeesti kehityn taitavaks puhujaks. No jostain syystä se ei sit ookkaa menny ihan sillee.. Oon kyl koittanu käyttää hyväkseni kaikki tilaisuudet, mitkä on tullu vastaa. Jos joku on samaa aikaa keittiössä tai olkkaris kattoos telkkarii, ni koitan keskustella jotain. Treeneis oon jutellu, koulussaki pikkasen. Kaikki asioinnit kaupassa, kirjastossa jne. oon hoitan ruotsiks. Joka päivä oon katton uutisii, säätiedotukset ja urheiluu tai muita ohjelmii telkkarista ja koittanu ymmärtää. Kuitenki tuntuu, et voisin puhuu paljo enemmän ja osaisin sanoo enemmän. Kyl ne sanat sielt tulis jos vaan jaksais tarpeeks kauan rakentaa lauseit. Nyt tilanteet menee yleens sillee et ymmärrän iha ok, mitä toinen sanoo, mut ite vastailen vaa tosi lyhyil lauseil. Sama juttu ku aina ennenki ja muissaki kielis: ku tiiän etten kuulosta natiivipuhujalta, oon mieluummin hiljaa ku vängerrän jotai. Kuitenki paljo parempi ois vaan yrittää mahollisimman paljo, epäonnistuu, joutuu selittää uuestaa ja oppii siint tilanteesta, ku mennä sielt mis aita on matalin. Mut toivon et huomen alkava ruotsin kielen kurssi vähä helpottais tät tilannetta ja siel uskaltais treenata.

Ottamatta huomioo sitä, et oon joka yö tänne muutettuani nähny kauheit painajaisia, ja nään  edelleen, sujuu arki aika hyvin. Oon pikkuhiljaa alkanu löytää kokkausintoni taas, eikä keittiös häärääminen oo niin ärsyttävää ku alkuvaiheessa. Oon päässy hyvin mukaa treeniporukoihi ja monet suunnistajista tietää et oon täällä, mikä on hyvä juttu, et sit tulee todennäkösemmin kututuks mukaa treeneihi. Treenit on sujunu iha hyvin ja lähimaastot on alkanu käyä sen verran tutuiks et ei tartte pelätä eksyväns lenkeillä. Matka yliopistolle sujuu rutiinilla ja on paljon paljon stressittömämpää ku Turussa, mikä on erittäin positiivista. :) Matkaa on puolet vähemmän (joku 2,5km), koko matka sujuu sulaa ja hyväkuntosta asfalttia pitkin ilman mäkiä, autoteiden ylityksiä, liikennevaloja! Pyykinpesuki sujuu koneella, joka annostelee pesuaineen automaattisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti