sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Reitti

Mie oon kovast miettin et miten pystyisin jotenki kuvailla niit tunteit, joitten kans oon täs viime päivin paininu. 

Tuntuu vähä siltä ku ois vanha pappa, joka monet vuodet on kävelykeppins kans kävelly tutuks käynyttä reittiä kodin lähellä. Pappa on ottanu tavotteeksee joka päivä kulkee sen saman reitin. Vaik kävely on jo vaikeeta ja tuki on tarpeen, ni periks ei anneta. Välil on hyviä päiviä ja matka sujuu huomaamatta, sit on taas myös niitä päiviä ku joka paikkaa kolottaa ja lenkkiin tuhrautuu useempi tunti. Välil on myös niitä päiviä ku sängyst ylös pääseminen ei yksinkertasesti onnistu ja aattelee et mitäs tol nyt tyhmäl lenkil, ihan sama vaik jääki välistä, ei kukaa pakota sitä kiertämää. Kuluu viikko, ja ollaa taas menossa: pappa haluu näyttää itelle et pystyy siihen, vaik ei niin aina huvittaiskaa. 

Sit tulee tilanne, et papan tutuks käyneelle reitille rakennetaa iso ostoskeskus. Kävelylenkeist pietää edellee kiinni, koska niistä tulee hyvä mieli. Papan täytyy kuitenki vaihtaa reittiä, koska vanhaa tietä ei enää ole. Vaik reitti on muuttunu, pysyy itse kävely kuitenki samana. Itse asias kyl kävelyki on muuttunu. Papalle on sanottu samal ku se on reittiään joutunu vaihtaa, et mitä sie tol kepil, kyl sie pärjäät ilman sitäki. Ja niin keppi on annettu hetkeks naapurille, joka on käyny polvileikkauksessa. Pappa onnistuu kävelyretkissään, mut ilman kepin tukea niihi kuluu paljon enemmän aikaa ku aiemmin ja tuntuu et kaikki on muuttunnu. On ihan mukavaa vaihtelua nähä uusia peltoaukeita ja uusia niittyjä, mut toisaalta aika kurjaa, ku ei puolenvälin kohilla tuukaan se tuttu oja vastaan. Ja jos sattuu kaatumaa, on ihan ite noustava ylös, ei pysty tukeutuu kepin kädensijaa.

Koska elämä on kovaa ja pappaa ei haluta päästää helpolla, on lapsenlapset ostanu sille uuet lenkkarit ja samalla piilottanu vanhat. Papast on toisaalta jännittävää ja kiehtovaa päästä kokeilee uudenuutukaisia kenkiä, mut toisaalta myös pelottaa. Mitä jos ne vanhat mukavat ja kuluneet, turvalliset kengät oliki varmemmat ja tukevammat? Niil on kierretty lenkkii jo kymmeniä vuosia ja vaik ne välil hierski ni kyl niil aina eteenpäi mentii. Lapsenlapset vakuuttaa et kyl noi uuet on paljo paremmat, niis on uus hengittävä päällysmateriaali ja joustavat pohjat, lisäks niin komeen värisetki vielä. Kyl niil pääsee paljo lujempaa ja mukavammin eteenpäi. 

Papal ei oo muuta vaihtoehtoo ku yrittää parhaansa mukaa sopeutuu muuttuneisii olosuhteisii. Se on kyl vanhal iäl hirmusen hankalaa ja koko ajan ajatukset palaa niihi vanhoihi hyviin ja turvallisiin aikoihi. Siint huolimatta papast ois viel inhottavampaa joutuu sit ihan vanhuksena miettimää, et oisko miust ollu siihe? Sen sijaa et oisin kokeillu uusii kenkiä ja uutta reittiä, jätinki koko touhun siksee. Mitä jos mie oisinki onnistunu ja löytäny taas sen riemun niinku ennenki, ja kokenu viel jotai iha uutta?

Tänää tapahtu repsahus. Miul on ollu laukun pohjal joululahjaks saatu Fazerin sininen pahan päivän varalle. Oon taistellu houkutust vastaa, mut tänää ku yks kämppiksist kanto pizzaa, toine leipo leipää ja kolmas söi feta-tomaattipiirakkaa päätin et kyl mieki saan jotai hyvää syyä. Nyt on suklaalevy aika paljo pienempi ku tänne tulles.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti