sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Matka

Päätin yllättää itteni ja muut ja käyä kirjottaa blogia. Itse asias miun piti alottaa tää jo monta päivää sitte, mut on pitäny kiirettä ja koska nää tekniset systeemit ei oo miun vahvin puoli, ni oon lykänny tätä koko ajan eteepäin ku aattelin et blogin perustaminen on jotenki äärimmäisen vaikeeta. Tarkotus ei oo, et ulkoasu jää näin kökön näköseks, mut sen ehtii hoitaa sit kai joku päivä myöhemminki?

Tuntuu et nykyää on tosi yleistä lähtä vaihtoo ja viel yleisempää tuntuu olevan, et kirjottaa blogia sen vaihon aikana. Eli tää ei oo nyt mitenkään poikkeevaa tai uutta ja ihmeellistä - paitsi miulle. Toivon et jossain vaihees pystyn lisää tänne jotai kuviiki, mut nyt ainaki alkuun tää taitaa olla siin mieles poikkeeva blogi et tääl ei oo yhtää kuvaa. Johtuu siitä, et en oo viel saannu aikaseks siirrettyy kamerasta kuvia koneelle ja selvitettyy miten ne tänne sit liitetää.. Ja anteeks muuten tää murre. Ku joka hetki joudun tääl keskittyy tosi tarkkaa et pystyn jotenki ees kommunikoimaa, haluun et tää on paikka, mis miun ei tarvi niin kovast miettiä.

Mut tän ensimmäisen tekstin oli tarkotus valottaa vähä miun vaihtoon lähtöä. 12., 13. ja 14. päivä koostu jäätäväst pakkausurakasta, joka aiheutti stressiä paitsi miulle myös muille paikalla olleille. Vaik oon pakannu kamoja jos jonkinlaisii reissuihi elämän aikana, ja vaik nytki olin etukätee tehny listan, mitä pitäis muistaa ottaa mukaa, ni ei ollu mitenkää helppoo pakata puolen vuoden kamoi. Tai oishan se varmaan helppoo jos ois niin rikas, ettei tarvis yhtää miettii miten matkustaa ja mihin niitä kamoja pakkailee.

14. päivä koitti sit lähdön päivä ja sain onneks kyydin Katajanokalle, ku oisin ollu kyl jo aivan tuskissani jos ois pitäny julkisil mennä. Suuri kiitos siitä, en tainnu muistaa kiittää ollenkaa. Katajanokalt lähti Viikkarin risteily kohti Tukholmaa, jonne änkesin kaikkien tavaroitteni kanssa. Heti terminaalis huomasin et toisest jättikokosest laukusta hajos pyörä, jolloin sen vetämine oli entist hankalampaa. Miullahan oli siis kaks semmosta sadan litran laukkua niin täynnä ku vaan voi olla (eikä ollu muuten kevyitä täyteen ahdettuina!) sekä iso laukku selässä. Hyttii päästes olin jo aivan suihkun tarpeessa.

Oli muute melkosen kurjaa olla yksin risteilyllä! Varsinki ku ei ollu mitenkää juhlafiilis. Jännitti, pelotti, itketti. Eniten pelkäsin seuraavaa päivää, jollon miun piti saaha itteni ja kamat ulos laivasta, löytää rautatieasemalle menevää bussii, ostaa rautatieasemalt lippu ja löytää oikeesee junaa ja Linköpingii tulles päästä paikallisbussii ja sit viel löytää kämpille. Onneks maailmas on kultasia ihmisiä ja sain kyl tosi paljon apuja matkan aikan ja pääsin ku pääsinki perille myöhään iltapäivällä! Mut kyl heitin Linköpingii tulles niin murhaavii katseita tuijottaville ihmisille, et varmaa ihmetteli et mikä ihme tot vaivaa.

Ekat päivät on ollu melkosta tunteitten vuoristorataa, välil oon ollu tosi innoissani ku oon onnistunu jossain jutussa (uskaltanu esim. sanoo hyvää huomenta ruotsiks, wou :D) ja sit oon ollu taas aivan pohjamudissa ku ikävä on iskeny ja oon ollu iha yksin kielimuurin sisällä. Tällee ku lähtee pitkäks aikaa pois, huomaa melko nopeesti miten paljo joku ihminen voi merkata ja miten pahalt tuntuu olla erossa. Kuitenki vaikken oo montaa päivää tääl viel kerenny olee oon huomannu et olemine on käynny helpommaks ja on jopa joitain hetkiä ku nautin olostani täällä ja unohan hetkeks ikävän ja sen et oon aika kaukana kotoa. En oo viel saannu nukuttuu hyvin yhtenäkää yönä, mut en enää iltasin paini pitkää synkkien ajatusten kanssa, joten kai se siitä alkaa helpottua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti